Tämä blogikirjoitus on lähtölaukaus Riemumielen blogin kesätauolle, joka jatkuu syyskuulle saakka. Olin kirjoittanut tähän jo pitkän luonnoksen kaikista niistä syistä, joiden vuoksi tauko on paikallaan, mutta päätin poistaa sen ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Nyt ei ole tarkoitus hypätä marttyyrin rooliin vaan nauttia kesästä. Suomen kesä on liian lyhyt, jotta yhtään ylimääräistä hetkeä kannattaisi käyttää tietokoneen ruudun ääressä blogikirjoituksia kirjoittaen. Totean siis vain, että juuri nyt on sopiva aika pitää pieni kesätauko ja listaan viisi vinkkiä kesälukemiseksi aiemmin julkaistuista blogikirjoituksistani.
Vinkkejä kesälukemiseksi
Kaipaatko kesäksi lukemista? Täältä pesee lukuvinkkejä! Jos aika käy pitkäksi kesämökin laiturinnokassa, käythän vilkaisemassa esimerkiksi alla olevia blogijuttuja. Tai jos nämä ovat jo ennestään tuttuja, ehkä muista 80 julkaistusta jutusta löytyy vielä jotain uutta. Aiheitahan täältä löytyy laidasta laitaan. Välillä näitä kirjoittaessa on iskenyt sellainen fiilis, etten osaa laittaa kahta sanaa peräkkäin, mutta alla oleviin juttuihin olen aivan erityisen tyytyväinen ja uskon, että niistä on paljon hyötyä muillekin. Lukuvinkit ovat alla satunnaisessa järjestyksessä. Yksi niistä on vieraskirjoittajan näppäimiltä ja muut ovat omiani.
- Koiran 10 perustaitoa rally-tokon alokasluokkaan: Pohdin tässä blogikirjoituksessa, mitkä ovat koiran 10 tärkeintä perustaitoa rally-tokon alokasluokkaa varten. Mitä koiran pitää käytännössä osata, jotta sen kanssa voi osallistua rally-tokon alokasluokan kilpailuihin?
- Paras shampoo pitkäkarvaiselle collielle: Tämä blogikirjoitus kertoo siitä, kuinka testasin kymmentä eri shampoota tavoitteenani löytää se paras shampoo pitkäkarvaisen collien turkinpesuun. Mikä niistä oli mielestäni paras ja miksi?
- Koiran venyttely ja hieronta: Koirakin saattaa kärsiä samoista lihasjumeista kuin omistajansa. Koira ei kykene kertomaan vaivoistaan, joten niistä kärsivän koiran omistajan on opeteltava lukemaan lemmikkiään tarkasti. Koiran perusvenyttelyjä ja hierontaa on mahdollista opetella kotona
- Kouluttajan tiekartta: positiivisin ja vähiten haittaa aiheuttava: Eläimen koulutusta voi ajatella vaikkapa ajomatkana, jonka varrella tulee vastaan erilaisia risteyksiä eli käyttäytymiseen vaikuttavia keinoja. Matka sujuu tasaisen turvallisesti, humaanisti ja eettisesti, kun koulutuskeinoista valitaan aina ensisijaisesti se, joka on koulutettavan kannalta kaikkein positiivisin ja vähiten haittaa aiheuttava.
- Mitä rotumääritelmä kertoo collien luonteesta? Pohdin tässä blogikirjoituksessa, mitä rotumääritelmä kertoo pitkäkarvaisen collien luonteesta. Millainen pitkäkarvaisen collien luonteen kuuluu olla rotumääritelmän mukaan?
Oletko muuten huomannut, että lisäsin blogiini ihan äskettäin vaihtoehdon, jolla voit tykätä mieleisiäsi blogikirjoituksia? Tykkää-mahdollisuus löytyy kunkin blogikirjoituksen lopusta tähti-symbolin kohdalta. Olisi iloinen yllätys, jos kävisit tykkäämässä ja huomaathan, että blogijuttuja saa aina vapaasti jakaa valmiiden jakamisvaihtoehtojen kautta esimerkiksi Facebookissa. Kaikkia vanhempia juttujakin voi käydä tykkäämässä ja kommentteja on aina kiva saada.
Blogi jatkaa jälleen syyskuussa
Lisäsin tätä blogijuttua kuvittamaan aivan tavalliset valokuvat Vappu-colliesta Duchesse De Montebello -ranskanruusujen äärellä. Kuten näet, kuvia ei ole editoitu, eivätkä ne ole ammattilaisen ottamia. Vappu ei suorita kuvissa mitään tehtävää vaan on pelkästään onnellisena läsnä kesäisessä hetkessä. Toivon, että onnistun välittämään sitä viestiä, että toisinaan aivan tavallinen riittää. Koiran tai meidän ihmisten arvo ole pelkästään näkyvissä tuloksissa tai kiiltokuvamaisissa kulisseissa. Jokainen on arvokas omana itsenään ja sitä sanomaa haluaisin välittää osaltaan myös tämän blogin kautta.
Kuvissa näkyvä ranskanruusu on suosikkiruusuni ja se avaa taas parhaillaan vaaleanpunaisia kukkiaan. Se on mielestäni täydellinen voimakkaasti tuoksuva ja kerrottu ranskanruusu, jonka olen saanut kukoistamaan jo parin vuoden ajan. Olen lannoittanut, leikannut, kastellut ja karkottanut tuholaisia. Talvikaudella olen pelännyt, ettei se selviä pakkasista, mutta aina se on selvinnyt entistä vahvempana.
Tätä blogiakin olen hoitanut jo parin vuoden ajan ja pyrkinyt kasvattamaan jotain uutta. Haluaisin, että tämä on hyvän mielen koirablogi. Toiveenani on ollut ilahduttaa, jakaa osaamista ja tietoa hieman painavampien infopakettien kautta sekä viihdyttää välillä kevyempien juttujen parissa. Nyt on aika jäädä kesätauolle, koska mikään ei kukoista ilman riittävän pitkää lepokautta. Se on oleellinen osa kasvua. Kerään tauon aikana uusia ideoita ja uutta intoa, kasvatan juuria. Satoa päästään korjaamaan jälleen syksyllä, josta alkaen pyrin julkaisemaan yhden tai kaksi blogijuttua kuukaudessa.
Palaan blogin pariin syyskuussa ja julkaisen seuraavan kirjoituksen perjantaina 24.9.2021.
Kuulemisiin ja riemukasta kesää kaikille lukijoille!