PENTUE S. 2.5.2019

Sansalle ja Pablolle syntyi 6 tervettä soopelipentua toukokuun alussa. Pennut syntyivät kantovuorokautena 61 luonnollisen astutuksen ja hyvin sujuneen kantoajan jälkeen. Sansan synnytys kesti melko kauan pentujen suuren koon vuoksi ja valitettavasti viimeisenä syntyi yksi tyttöpentu elottomana. Kaikki muut kuusi pentua olivat vahvoja, elinvoimaisia ja kasvoivat vauhdilla. Sansa oli hyvä emo pennuille ja emonmaitoa riitti mainiosti ensimmäiset neljä vikkoa, jonka jälkeen Sansa vieroitti pennut. 

Yhdellä tyttöpennulla todettiin ennen luovutusta virtsatietulehdus, joka hoidettiin antibioottikuurilla kuntoon, mutta muuten pennut olivat terveitä ja hyvinvoivia koko pikkupentuajan. Pentujen Pablo isä kävi katsomassa pentuja ennen uusiin koteihin luovutusta. Pennut sosiaalistettiin hyvin, silmätarkistettiin (Sari Jalomäki, Evidensia), terveystarkistettiin, pentutestattiin (Pekka Korri, kennel Tending) ja DM- ja MDR1-geenitestattiin (Laboklin).

Pentueesta ei jäänyt meille kotiin omaa pentua, mutta Riemumielen Tulen Ja Jään Laulu eli Rose on sijoituskoiramme ja asuu Lohjalla.

Toivotan pennuille onnellista elämää uusissa kodeissa!

Virallinen nimi ja kutsumanimiVäriSukupuoliSilmät GeenitestitTerveysMuuta
Riemumielen Tulen Ja Jään Laulu “Rose”soopelinarttuOKDM kantaja,
MDR1 terve
Sijoituksessa, asuu Lohjalla
Riemumielen Tulen Suutelema “Virna”
soopelinarttucrd
coloboma
DM kantaja,
MDR1 kantaja
Asuu Varkaudessa
Riemumielen Lohikäärmekiven Prinsessa “Pipsa”
soopelinarttu crd
coloboma
DM kantaja,
MDR1 kantaja
Asuu Turussa
Riemumielen Talvi On Tulossa “Oliver”
soopeliuros OK DM kantaja,
MDR1 terve
Asuu Tampereella
Riemumielen Kuninkaan Koura “Rico”
soopeli uros OK DM terve,
MDR1 kantaja
Asuu Siuntiossa
Riemumielen Yövartion Ylikomentaja “Sisu” soopeli uros OK DM kantaja,
MDR1 kantaja
Asuu Klaukkalassa