Tein päiväretken Nuuksion kansallispuistoon mieheni ja kahden pitkäkarvaisen collien, Vapun ja Sansan kanssa kauniina syksyisenä sunnuntaina lokakuun loppupuolella.
Nuuksion kansallispuisto on minulle syntyperäisenä espoolaisena tuttu ja tärkeä kansallispuistokohde jo lapsuudesta. Siellä on tullut patikoitua useita kertoja ja varsinkin lyhyemmät merkityt rengasreitit Punarinnan kierros ja Haukankierros ovat erittäin tuttuja.
Reitin aloitus Haltian luontokeskukselta
Nuuksion kansallispuisto sijaitsee Uudellamaalla, Espoon, Vihdin ja Kirkkonummen alueilla. Kansallispuisto on kooltaan noin 55 neliökilometriä. Patikoimme Nuuksiossa tällä kertaa noin viiden kilometrin yhdysreitin luontokeskus Haltian parkkipaikalta Haukkalammelle ja takaisin. Kuljettavaa kertyi siis yhteensä noin kymmenen kilometriä.
Ennakoimme Nuuksion vaikeaa parkkitilannetta ja päätimme jättää auton luontokeskus Haltian parkkipaikalle, jossa oli useita vapaita paikkoja. En ollut etukäteen varma, lähteekö Haltialta varsinaisia merkittyjä reittejä, mutta näimme opastekyltin Haukkalammen suuntaan ja lähdimme seuraamaan sitä.
Haltialta lähtevä 4,6 kilometrin pituinen yhdysreitti oli merkitty maastoon punaisin salmiakkikuvioin mustalla poikkiviivalla. Reittiä oli helppo seurata maastossa tiheästi asetettujen opastemerkkien ansiosta. Tämä yhdysreitti on luokitukseltaan vaativa ja se löytyy yllä olevasta kartasta oranssilla katkoviivalla, joka lähtee Haltian luontokeskukselta.
Yhdysreitti kulki osittain ajotien lähellä ja pääosin Nuuksion metsän läpi. Matkan varrella oli vaativia nousuja ja laskuja, muutamat jyrkät portaat sekä lyhyitä pätkiä pitkospuita pitkin. Reitin varrella näimme ihania vihreitä sammalmättäitä, jotka olivat kuin suoraan satukirjasta ja tietenkin collieista piti ottaa useampi kuva näissä maisemissa. Colliet olivat käskyn alla vapaina vain lyhyen hetken kuvia varten.
Reitillä tuli tosiaan vastaan jyrkkiä porrasnousuja, joissa sai tehtyä kunnon porrastreenin. Niitä noustessa Sansa veti innolla ylöspäin. Vappu sen sijaan kulki tyypillisen rauhallisesti taluttajan vierellä, joten siitä ei saanut vetoapua. Collietytöillä oli käytössä valjaat ja flexi-taluttimet, jotka ovat kätevät, kunhan koira osaa kulkea siivosti, eikä esimerkiksi ryntäile tai seilaa tien laidasta laitaan.
Evästauko Haukkalammen rannalla
Noin viiden kilometrin päässä meitä odotti Haukkalampi ja taukopaikka, jossa pidimme evästauon. Collietytöt saivat tietysti herkkuja ja joimme itse teet ja söimme evässämpylät. Retkipäiväksi sattui todella kaunis aurinkoinen syyssää ja Haukkalammen ympäristössä olikin tämän vuoksi paljon muita retkeilijöitä. Nuuksion suositut lyhyet rengasreitit ovat olleet nyt korona-aikana todella ruuhkautuneita, kuten tälläkin kertaa.
Reitti takaisin ja Haltialle kahville
Evästauon jälkeen harkitsimme hetken, lähtisimmekö jatkamaan Haukkalammelta vielä Punarinnankierrokselle, mutta sen varrella takuulla odottava muiden retkeilijöiden väenpaljous ei houkuttanut. Koirien kanssa on hankala patikoida kovin ruuhkaisilla ahtailla reiteillä. Suuntasimme siis takaisin kohti Haltiaa, lyhyitä rengasreittejä huomattavasti rauhallisempaa yhdysreittiä pitkin. Paluumatkalla vastaan tuli vain muutamia muita retkeilijöitä.
Matka takaisin yhdysreittiä pitkin tuntui huomattavasti kevyemmältä, koska jyrkät portaat kuljettiin paluureissulla alaspäin. Noin viiden kilometrin jälkeen saavuimme takaisin Haltian luontokeskukselle. Annoimme koirille vettä, jätimme ne lepäämään autoon ja menimme itse luontokeskuksen myymälään ja ravintolaan. Ravintola Haltian ulkoterassilta oli upeat näkymät Nuuksion Pitkäjärvelle ja ravintolassa oli myynnissä herkullista korvapuustijuustokakkua.
Collietytöt Vappu ja Sansa ovat jo tottuneita retkeilijöitä, eikä kymmenen kilometrin reitti nousuineen ja laskuinen varmaankaan tuntunut niiden mielestä juuri missään. Pitkäkarvainen collie on mielestäni tässäkin suhteessa mainio koirarotu. Kokemuksieni mukaan collie on kestävä ja innokas retkeilijä, aina valmiina seikkailuun omien ihmistensä mukana.
Meillä oli kiva aurinkoinen syysretki Nuuksion kansallispuistoon collietyttöjen kanssa ja tässä oli siitä lyhyt kertomus. Toivottavasti vastaavanlaisia säitä jatkuu pitkälle loppuvuoteen ja ehdin vielä tämän vuoden puolella useille päiväretkille luontoon ja lähimetsiin meidän kaupunkilaiscollieiden kanssa.
Meidän aiemmasta vaellusretkestä Teijon kansallispuistossa voit lukea täältä: Collieiden kanssa Teijon kansallispuistossa.
