Syyskuun puolivälissä oli taas aika seuraavalle pidemmälle kansallispuistoretkelle ja tänä vuonna kohteeksi valikoitui Repoveden kansallispuisto. Repovesi sijaitsee meiltä katsottuna sopivasti parin tunnin ajomatkan päässä Kouvolan ja Mäntyharjun alueella ja se vaikutti mielenkiintoisen monipuoliselta ja meille uudelta kohteelta. Kuljimme kansallispuistossa yhteensä 14 kilometriä, johon kuului pätkät Ketunlenkkiä, Koppelonkierrosta ja Kaakkurinkierrosta. Ensimmäisenä päivänä kuljimme noin kahdeksan ja toisena päivänä noin kuusi kilometriä ja retkipäivien välissä vietimme yhden yön varaustuvassa.

Repoveden yön yli reissu alkaa

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus viettää Repoveden kansallispuistossa pari yötä, joista yksi teltassa ja toinen varaustuvassa. Suunnitelmissa oli lähteä matkaan parin koiran kanssa. Muutin kuitenkin suunnitelmaa viime hetkillä sateisen ja viileän sään sekä koirahoitopaikan puuttumisen vuoksi, ja yövyimme Repovedellä vain yhden yön. Reissussa oli tällä kertaa mukana parin koiran sijaan kaikki viisi pitkäkarvaista collieitamme eli Fiona, Riemu, Sansa, Kaisla ja Vappu. Oli jännittävää nähdä, miten yön yli kestävä reissu sujuisi viiden collien kanssa.

Collielauma Repoveden kansallispuistossa.
Repoveden tunnuseläin kettu tervehtii kansallispuistoon saapuvia portilla. Saavuimme Repovedelle sunnuntaiaamuna ja jätimme auton parkkiin Lapinsalmen pysäköintialueelle. Aamu oli pilvinen, välillä tihuutti vettä ja lämpötila oli noin kahdeksan astetta.

Lähdimme rinkat selässä matkaan kohti Määkijäsalmea. Rinkoissa oli mukana muun muassa kahden päivän ruoat ihmisille ja koirille, makuupussit ja vaihtovaatteet. En pakannut mukaan koirien omaa reppua, koska ennakoin, että koirien voisi olla hankala kulkea sen kanssa Repoveden maastossa. Niillä oli varusteina Hurtan valjaat ja hihnat. Lisäksi pakkasin rinkkaan mukaan koirien ensiapulaukun tassuhaavereiden ja muiden ongelmien varalta.

Määkijänsalmen ylitys Ketunlossilla

Alkureitti Repovedellä kulki Ketunlenkkiä pitkin vastapäivään kohti Määkijää. Kapiaveden kohdalla oli vuorossa Määkijänniemen ylitys köysilossilla. Jännitin etukäteen aika paljon, miten lossiylitys onnistuu viiden pitkäkarvaisen collien kanssa, mutta ylityksessä ei ollut mitään ongelmia. Mahduimme koko porukka kerralla samaan lossiin.

Colliet odottamassa lossikyytiä Repoveden kansallispuistossa.
Pitkäkarvaiset colliet Sansa ja Fiona odottavat lossikyytiä. 10,5-vuotiaalla Fionalla on kesäkampaus.
Lossiylitys Repoveden kansallispuistossa.
Valmiina ylitykseen. Pitkäkarvaiset colliet olivat lossiylityksen aikana rauhallisia ja olin niiden järkevästä käytöksestä tosi ylpeä. Ei minkäänlaista turhaa riehumista eikä panikointia. Koirista Sansa ja Kaisla ovatkin jo ennestään tottuneita lossinkäyttäjiä Teijon kansallispuistossa käynnin jälkeen.

Kunnostettu entisöity Kuutinkanava

Köysilossiylityksen jälkeen pidimme lyhyen teetauon Määkijän taukopaikalla, jossa tulipaikalla paloi tuli jo valmiiksi ja siellä oli lisäksemme pari retkeilijäporukkaa. Yksi isompi retkiseurue oli edelleen aika huterassa kunnossa edellisillan jäljiltä. Teehetken jälkeen jatkoimme kohti Talaksen taukopaikkaa Kaakkurinkierrosta pitkin ja sieltä edelleen Kuutinkanavalle Koppelonkierrosta pitkin.

Colliet Kuuntinkanavan uittorännin ääressä Repoveden kansallispuistossa.
Collietytöt poseeraamassa Kuutinkanavan uittorännin ääressä. Kunnostettu ja entisöity Kuutinkanava on yksi Repoveden tunnetuimmista nähtävyyksistä. Kanavan pituus on 270 metriä.
Kuutinkanavalta jatkoimme Kaakkurinkierrosta pitkin kohti seuraavaa etappia, yhdeksi yöksi vuokrattua yöpymistupaamme Kuutinkämppää. Reittimerkintänä oli oranssit maalitäplät puissa. Tällä reittiosuudella ei tullut enää vastaan muita retkeilijöitä. Olisikohan sateinen sää verottanut kansallispuistossakävijöitä?

Jyrkkiä nousuja ja huimia korkeuseroja

Koppelonkierroksen ja Kaakkurinkierroksen reitti näytti kartalla helpolta ja kohtalaisen lyhyeltä, mutta todellisuudessa molempiin sisältyi huimia korkeuseroja ja haastavaa maastoa. Kokonaisuudessaan ensimmäisen päivän matkaan meni taukoineen noin kolme tuntia. Etenimme vanhimman pitkäkarvaisen colliemme eli 10,5-vuotiaan Fionan tahdilla, joka oli yllättävän reipas. Se eteni päättäväisesti molempina päivinä ja veti meitä taluttajia perässään. Pidimme matkan varrella runsaasti lyhyitä taukoja ja colliet saivat juoda vettä aina kun halusivat, välillä suoraan järvestä ja metsäpuroista.

Osa Repovedellä vastaan tulleista nousuista oli niin jyrkkiä, että kulkiessa piti ottaa tukea metallikaiteesta ja varoa liukkaita kiviä ja juuria. Reitillä ei ollut juurikaan portaita hankalissakaan nousuissa ja maasto oli lähes poikkeuksetta kivikkoista ja kallioista. Vaativa maasto vei kilometriä kohden selvästi tavallista enemmän aikaa ja energiaa.
Mustalamminvuori jäi oikealle puolelle, kun kuljimme kohti ensimmäisen päivän määränpäätä, Kuutinkämppää.
Repoveden Mustalamminvuodenranta ja Riemu collie.
Riemu-collie ja tyypillinen kivinen pätkä reitiltä. Mustalamminvuorenranta ei todellakaan ollut paras maasto kulkea rinkka selässä ja useaa keskikokoista koiraa taluttaen. Kulkiessa oli pakko katsoa melkein joka askelmalla alas kenkiin, jottei kompastunut teräviin kivenmurikoihin. Olin vähällä mennä nurin aina, jos katse vähänkään herpaantui maisemia ihailemaan. Repoveden maasto on haastavimpia kansallispuistomaastoja, joissa olen tähän mennessä kulkenut.

Yksi yö Kuutinkämpässä

Vihdoin noin kahdeksan kilometrin vaativan taivalluksen ja raskaiden nousujen jälkeen edessä häämötti varaustupamme Kuutinkämppä, jonka olimme vuokranneet yhdeksi yöksi. Maksoin kämpästä vuokraa 118 euroa yöltä ja sen vuokrausta hoitaa Tervarumpu. Aivan järven rannassa sijaitseva kämppä jakaantuu kolmeen osaan eli eteiseen, saunaan ja tupaan. Sen vieressä on puuliiteri ja kuivakäymälä. Kuutinkämpässä ei ole sähköä eikä peruslämpöä ja siellä saa majoittua siistien koirien kanssa.

Luonnon helmassa sijaitseva varaustupa Kuutinkämppä oli syyskuiselle yön yli reissulle loistava majoitusvaihtoehto.
Collietytöt Riemu, Sansa, Kaisla, Vappu ja Fiona Kuutinkämpällä. Täällä siistit koirat ovat onneksi sallittuja vierailijoita. Ja totta kai siivosimme kämpän aivan erityisen tarkasti koirien jäljiltä ennen poislähtöä.
Kun saavuimme kämpälle, laitoin ensitöikseni kämpän kiertoilmatakkaan ja saunaan tulet. Kämpän rantaan pääsi kulkemaan tätä kivistä mäkeä alas. Kävin saunan jälkeen pari kertaa uimassa Repovedessä, vaikka rannasta oli melkoisen hankalaa mennä uimaan. Rannassa on kanoottilaituri, mutta ei varsinaista uimaan menolle sopivaa laituria. Laiturin sivusta pääsi kuitenkin uimaan ja järvivesi oli ihanan virkistävää.
Kuutinkämppä on sähkötön piilopirtti, jossa saa varmasti olla kaikessa rauhassa satunnaisia ohikulkijoita lukuun ottamatta. Kämpän kiertoilmatakka oli yllättävän tehokas ja onnistuin lämmittämään kämpän jopa tukalan kuumaksi. Meidän porukalle kämppä oli juuri sopivan kokoinen ja siellä mahtuisikin yöpymään kuusi henkilöä. Söimme illalla runsaat matkaeväät ja colliet saivat paistamatta jääneet grillimakkarat.
Collieistamme vanhimmat eli 10,5-vuotias Fiona ja 9,5-vuotias Riemu olivat väsyneitä ensimmäisen päivän retkeilyn jälkeen ja nukahtivat lämpimässä kämpässä melkein heti. Kaikki colliet osasivat rauhoittua kämppään ja nukkuivat koko yön rauhallisesti. Arvostan todellakin tätä ominaisuutta koirissa. Pidemmissä retkissä pitää aina huomioida erityisesti koirien ja varsinkin porukan vanhimpien jaksaminen.

Paluumatka Katajajärven ohi

Nukuimme yhden yön mukavasti Kuutinkämpässä ja seuraavana aamuna oli taas aika jatkaa matkaa aamupuuron ja kämpän perusteellisen siivouksen jälkeen. Suuntasimme kahdeksan aikaan aamulla takaisin kohti Kuutinkanavaa ja sieltä edelleen kohti Katajavuorta. Ohitimme paluumatkalla Katajajärven, josta suuntasimme Ketunlenkkiä pitkin kohti Lapinsalmea. Aamu oli pilvinen ja kuljimme koko paluumatkan noin kuusi kilometriä ajoittaisessa tihkusateessa ilman pidempiä taukoja. Alkuosuuden jälkeen reitti muuttui helppokulkuisemmaksi.

Kuutinlahden kalliosortuma on yksi Repoveden erikoisuuksista. Kuutin taukopaikan kohdalta sai ihastella hienoja kallionäkymiä aamu-usvassa.
Korkeat kallionseinämät antavat Repovedelle omaleimaisen ilmeen. Repoveden metsät olivat täynnä vehreitä sammalmättäitä ja maastossa oli paljon korkeuseroja.

Lapinsalmen sillan ylitys

Askel alkoi jo painaa loppua kohti, vaelluskengät hankasivat ja taivaalta satoi koko ajan runsaammin vettä. Keltainen Rukan sadetakkini oli jo luovuttanut ja päästi veden läpi saumoista. Collieistakin alkoi jo olla puhti poissa. Olimme kulkeneet ensimmäisenä päivänä noin kahdeksan ja toisena päivänä lähes kuusi kilometriä haastavassa maastossa. Lopulta meitä odotti puunlatvojen takana onnellinen näky, Lapinsalmen uusi silta, jonka jälkeen Lapinsalmen pysäköintialueelle oli matkaa enää alle kilometri.

Collietytöt Repoveden kansallispuiston Lapinsalmen sillalla.
Uusi Repoveden Lapinsalmen silta ylittää Kapiaveden kahdentoista metrin korkeudessa. Pituutta sillä on 55 metriä ja leveyttä 150 senttimetriä. Silta on tukevarakenteinen, tasainen ja jäykkä eikä siinä ole ylitysrajoituksia. Vanhaa pari vuotta sitten romahtanutta siltaa en koskaan ehtinyt näkemään enkä ylittämään.
Läpikotaisin kastuneet, mutta edelleen iloiset Repoveden kävijät Lapinsalmen sillalla. Kuvassa mieheni Jussi ja colliet Vappu, Riemu ja Kaisla. Tästä oli enää lyhyt matka kohti parkkipaikkaa, josta suunnattiin auton nokka takaisin kohti Keravaa ja kotia.

Olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin Repoveden kansallispuistoreissu kokonaisuudessaan onnistui viiden eri-ikäisen pitkäkarvaisen collien kanssa, joista pari on jo seniori-iässä, haastavasta maastosta ja sadesäästä huolimatta. Suuri koiramäärä ei juurikaan rajoittanut retkeämme vaan pystyimme esimerkiksi ylittämään Määkijänsalmen köysilossilla ja nauttimaan muutenkin reissusta täysillä. Seuraavat pidemmät retket aion kuitenkin tehdä pienemmän koiralauman kanssa, koska isompi koiramäärä tuo aina matkalle mukaan omat haasteensa.

Vaellusaiheet Riemumielen blogissa

Olet varmasti huomannut, että olen innostunut viime aikoina kirjoittamaan useita retkeilyaiheisia juttuja blogiini eri kansallispuistoista ja muista retkikohteista. Niitä on hauska kirjoittaa ja samalla voin palata kirjoittamisen ja valokuvien kautta näiden reissujen muistoihin. Tuon aina mielelläni esille tätäkin puolta pitkäkarvaisista collieista eli sitä, että ne ovat yleensä monessa mukana olevia reippaita retkikavereita. Tämä koskee niitäkin collieita, joiden kanssa ei harrasteta aktiivisesti varsinaisia koiraharrastuslajeja.

Tämä hieman pidempi kertomus oli nyt todennäköisesti tämän vuoden viimeisiä vaellusaiheisia blogijuttuja ja jatkan tästä muiden colliemaisten aiheiden parissa. Olisi mielenkiintoista kuulla näistä jutuista kommentteja.

Voit lukea lisää aiempia vaellusaiheisia blogijuttuja kategoriasta Vaellus

Viime vuonna 2020 meidän yön yli kestävän retken kohde oli Teijon kansallispuisto ja voit lukea tuosta reissusta lisää täältä: Collieiden kanssa Teijon kansallispuistossa.

2 thoughts to “Seikkailu Repoveden kansallispuistossa

  • Jenny

    Kaikki vaellustekstisi lukeneena, oli tämäkin jälleen kiva kertomus! Ei helpota retkikuumetta yhtään 😀 Teijo ja Repovesi ovat vielä molemmat näkemättä, tänä vuonna yritän päästä käymään jommassa kummassa. Molemmat ovat kuitenkin sen verran kaukana, että on pakko yöpyä kohteessa, joten se asettaa reissun järjestymiselle omat haasteensa 🙂

    Vastaa
    • Heidi Bechstein

      Kiitos ja se retkikuume tuntuu vaan pahenevan reissu reissulta 😀Hauskoja retkiä sulle!

      Vastaa

Vastaa