Vaellustapahtuma, jossa on oma luokka koirien kanssa vaeltajille. Tapahtumaan oli ehdottomasti osallistuttava! Niinpä kurvasimme matkailuauton raikkaana syysaamuna Vuokatin Vaellus -tapahtuman lähtöpaikalle Break Sokos Hotel Vuokattiin, jossa järjestettiin Vuokatin Koiravaellus. Vuokatin Vaellus on Suomen vanhin vaellustapahtuma ja innostuin ilmoittautumaan tapahtumaan nimenomaan koiravaelluksen vuoksi.
Colliejoukko valmiina Koiravaellukselle
Pitkäkarvaisista collieistamme oli Vuokatin Koiravaelluksella mukana kolme collietyttöä eli porukan nuoriso Sansa, Kaisla ja Vappu. Vaelluspäivän aamu oli harvinaisen viileä syyskuun alkuun. Lämpötila oli vain noin 5 astetta plussan puolella. Pukeuduimme lämpimästi ja suuntasimme innokkaina kohti Vuokatin Vaelluksen kisatoimistoa ilmoittautumaan.
Lähdimme reitille ensimmäisten koiravaeltajien joukossa heti kello kymmeneltä aamulla, kun reitille sai lähteä vaeltamaan. Varustauduin matkaan lämpimin tuulenpitävin vaattein, mutta alkumatkalla meinasi silti iskeä vilu kylmässä viimassa. Vilu tosin kaikkosi ensimmäisten rankempien vaarojen nousujen jälkeen.
Reitti vaati koiriltakin hyvää kuntoa
Koiravaellukselle osallistui yllätyksekseni vain pieni määrä koirakkoja. Muita tapahtuman ulkopuolisia retkeilijöitä sen sijaan tuli runsaasti vastaan. Näin reitillä yhteensä noin kymmenen koiravaeltajaa, pari huskya, suomenpystykorvan, hovawartin, espanjanvesikoiran ja noutajia. Meidän collietytöt olivat tietääkseni ainoita rotunsa edustajia tapahtumassa. Muutama reipas koirakko ohitti meidät juosten canicross-vetovälineiden kanssa. Me kuljimme koko matkan rauhallista kävelyvauhtia.
Osa reitistä kulki vaativaa UKK-reittiä pitkin ja Vuokatinrinteet jäivät reitin keskimaille. Kilpalatujen suuret nousut ja jyrkät laskut tulivat tutuiksi ja fyysisesti vaativa reitti sai maitohapot liikkeelle ja sykkeen kohoamaan. Koiriltakin vaellusreitti vaati hyvää kuntoa eikä näin rankalle vaellukselle kannatakaan lähteä kylmiltään. Ennen koiravaellusta me olimme treenanneet lyhyempiä ja pidempiä vaelluksia koirien kanssa jo muutaman vuoden ajan ja niillä on hyvä peruskunto.
Maasto oli paikoin märkää ja pätkiä matkasta päästiin kulkemaan pitkospuita pitkin. Onneksi jalassa oli kunnolliset vettä kestävät vaelluskengät. Sää suosi viileydestä huolimatta meitä koko vaelluksen ajan. Taivas oli puolipilvinen, mutta meillä oli hyvä tuuri ja säästyimme kokonaan sateelta. Minkäänlaisista ötököistäkään ei ollut haittaa vaelluksen aikana.
Puolivälissä Kettumäen taukopaikalla
Matkan varrella oli yksi huoltopiste puolivälissä Kettumäen kohdalla. Tämä huoltopiste oli yhteinen perinteisen 12 ja 20 kilometrin vaelluksen ja koiravaelluksen osallistujille. Olisin kaivannut sitä jo muutama rankempi nousu sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Maali häämöttää edessä
Jatkoimme Kettumäen taukopaikalta vaellusmatkaa reippaasti ja hyvällä tsempillä. Vaelluksesta oli vielä puolet jäljellä, mutta tuntui siltä, että rankin osuus oli ehkä jo takana. En ole tosin siitä näin jälkikäteen aivan varma. Vaikka järjestäjät olivat ilmoittaneet reitin kokonaispituudeksi 10 kilometriä, oman ja mieheni matkamittareiden mukaan kokonaismatkaksi tuli hieman yli 13 kilometriä. Tuossa on jo aika iso heitto arvioidusta.
Täytyy myöntää, että oma kunto ei ollut ehkä vielä ihan kohdallaan rankkaa vaellusta varten. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, että colliet jaksoivat vaelluksen hyvin. Ainoastaan valeraskausoireista kärsivää Sansaa joutui välillä hoputtamaan eteenpäin. Se olisi jäänyt oikein mielellään haistelemaan Vuokatin vaarojen tuoksuja kaikessa rauhassa eikä olisi aina halunnut jatkaa vaellusta. Sen sijaan Kaislasta oli oiva vetoapu nousuissa ja Vappukin jatkoi reipasta kulkua koko matkan alusta loppuun häntä heiluen.
Pidin siitä, että Vuokatin Koiravaelluksella ei otettu aikaa eikä kilpailtu muita vastaan. Toki tarkistin silti maalin jälkeen omasta matkamittaristani aikamme. Olimme kulkeneet noin 13 kilometrin pituisen reitin taukoineen aikaan 3 tuntia ja 20 minuuttia. Maaliposeerauksen jälkeen veimme koirat juomaan ja lepäämään matkailuautoon. Sen jälkeen suuntasimme itse hotellille lämpimään suihkuun ja kasvissosekeittolounaalle, joka ei ole ehkä koskaan maistunut niin hyvältä. Olimme voittaneet itsemme ja fiilis oli mitä parhain.
Riemumielen colliepoppoo kiittää lämpimästi Vuokatin Koiravaellus -tapahtuman järjestäjiä!
