Riemu testaa -osiossa on tällä kertaa vuorossa hieman erilainen testikohde, nimittäin kaksi erilaista kotimaista koiratreenikassia. Näistä ensimmäinen on ProPakki-koiraurheilulaukku, josta on tullut jo legenda ja tietynlainen ilmiö koiraharrastajien kesken. Treenikentän laidalla saattaa parhaimmillaan bongata useita värikkäitä ProPakkeja kauniissa rivissä. Toisena testattavana tuotteena on kanneton Riemu-treenikassi, joka on hieman ProPakkia pienempi vaihtoehto. Lisäksi pohdin, onko koiratreenikassi ylipäänsä tarpeellinen ja minkälainen omiin tarpeisiin olisi hyvä hankkia.

Riemu-collien vasemmalla Sporttirakin ProPakki ja oikealla Riemukaupan Riemu-treenikassi. Koiratreenikassi.
Riemu-collien vasemmalla Sporttirakin ProPakki ja oikealla Riemukaupan Riemu-treenikassi. Valjaat Hurtta Active.

Tämä blogikirjoitus ei ole kaupallinen yhteistyö eikä mainos, vaan olen maksanut molemmat blogikirjoituksessa mainitut tuotteet kokonaan itse. Molemmat blogissa mainitut tuotteet ovat olleet minulla aktiivisessa käytössä jo yli vuoden eli niille on kertynyt jo mukavasti käyttökokemusta. Itseasiassa tämä blogikirjoitus on ollut tekeillä jo pitkään blogin luonnoksissa, joten osa valokuvistakin on jo melko vanhoja. Siitä huolimatta aihe on näin kesän kynnyksellä taas ajankohtainen ja päätin julkaista sen juuri nyt.

Kaksi erilaista koiraurheilukassia ylhäältä katsottuna: vasemmalla ProPakki ja oikealla Riemu-treenikassi. Koiratreenikassi.
Kaksi erilaista koiraurheilukassia ylhäältä katsottuna: vasemmalla ProPakki ja oikealla Riemu-treenikassi.

Pinkki ProPakki tosikäyttöön

Olin mainonnan uhri ja tilasin oman pinkin ProPakkini reilu vuosi sitten. Se on perusväriltään musta kotimainen koiraurheilulaukku ja sen huomioväreistä löytyy useita vaihtoehtoja: pinkkiä, vihreää, lilaa ja turkoosia. ProPakki on SporttiRakki-sivuston myymä tuote ja sen vuoksi siinä on heijastavat suuret SporttiRakki-logot molemmilla sivuilla sekä #koiraurheilunilo-tekstit reppuremmeissä. Itseäni tuo näkyvä logo ei haittaa ja se on oikeastaan kivan näköinen.

ProPakki valmiiksi pakattuna ja lähdössä mukaan treeneihin. Tilasin ProPakin tietysti pinkkinä. Koiratreenikassi.
Pinkki ProPakki valmiiksi pakattuna ja lähdössä mukaan treeneihin.

ProPakki on ryhdikäs ja kestävä treenikassi ja sitä on näppärä kantaa lyhyitä matkoja selässä, olalla tai kädessä. Pidempään selässä kantoon se ei mielestäni sovi, koska se ei ole erityisen ergonominen painavana reppuna. Kyseessä ei ole varsinainen reppu eikä rinkka. ProPakin olkahihnat ovat minulle aivan liian leveät, liian leveään asentoon sijoitetut ja niissä on liian vähän pehmustetta, jotta painava reppu olisi mukava selässä. Ja painoa siihen kertyy ihan kiitettävästi, jos repun pakkaa täyteen noutokapuloita, leluja ja painavia kartioita.

ProPakki on aikamoinen tilaihme, johon mahtuu runsaasti treenitavaraa. Koiratreenikassi.
ProPakki on aikamoinen tilaihme. Tässä se on syönyt muun muassa kolme ruutunauhaa, kuusi ohjatunnoudon kapulaa, useita leluja, kahdeksan merkkikartiota, nakkitelineen, makupaloja ja matalia pyöreitä merkkikartioita.

ProPakki on tilavuudeltaan suuri ja siihen saa uppoamaan paljon treenitavaraa. Täyteen pakattu ProPakki painaa jo aika paljon. Tuote on yksinkertaisesti liian suuri kevyempään treenikäyttöön, koska kaikissa koiratreeneissä ei vain ole tarvetta kantaa mukana treenilaukullisen verran tavaraa. Sen takia päädynkin usein siirtämään tarvitsemani treenitavarat ProPakista pieneen kangaskassiin ja treenien jälkeen takaisin ProPakkiin. ProPakista on kuitenkin suuri apu, kun kuljetan tokon erikoisvoittajaluokan treenirekvisiittaa mukana autossa. Treenitavarat pysyvät siististi treenikassissa eivätkä leviä pitkin takapenkkiä ja ne on helppo ottaa autosta mukaan kentän laidalle.

ProPakkia voi kantaa olalla tai selässä, mutta se ei ole siihen käyttöön erityisen ergonominen.
ProPakkia voi kantaa olalla tai selässä, mutta se ei ole siihen käyttöön erityisen ergonominen.

ProPakissa on jaettava sisätila siirrettävillä väliseinillä, joissa on erilliset verkkotaskut. Siinä on runsaasti erilaisia säilytystaskuja sivuissa, päädyissä ja kannessa. Toisessa päädyssä on erillinen suuri verkkotasku, jossa on mielestäni hieman hankala säilyttää tavaraa, jos kassia kantaa välillä pystyasennossa selässä. Silloin verkkotaskussa oleva tavara kuten vesikippo putoaa herkästi pois taskustaan ja kantajan niskaan. Kaikista yksityiskohdista kuten suurista näkyvistä heijastimista ja taskujen runsaasta määrästä kuitenkin huomaa, että tuote on suunniteltu nimenomaan koiraharrastajan käyttöön.

Riemu testaa -yhteenveto ProPakista

Annan ProPakille arvosanan 4,5/5.

Rating: 4.5 out of 5.

Hinta (ProPakki):

149,90 €

Mistä pidän ProPakissa:

  • Laatu: ProPakki on laadukas koiratreenikassi, joka on mielestäni korkean hintansa väärti, kun huomioi tuotteen kotimaisuuden. Tuotteessa on paljon toimivia yksityiskohtia kuten pehmustetut kantohihnat, heijastimet ja paljon taskuja. Sitä voi tarvittaessa kantaa selässä reppuna lyhyitä matkoja.
  • Tilavuus: Tila ei lopu ihan heti kesken. Leveys 61 cm, korkeus 29 cm ja syvyys 25 cm, tilavuus on noin 55 l ja omapaino noin 1,5 kiloa.
  • Kestävyys: Omassa ProPakissani ei näy reilun vuoden käytön jälkeen juuri minkäänlaisia kulumisen tai käytön jälkiä. Jos olet kerran hankkinut ProPakin, et todennäköisesti tarvitse uutta treenilaukkua vuosikausiin. Valmistaja antaa sille kahden vuoden valmistus- ja materiaalitakuun.
  • Kotimaisuus: Yksi erittäin suuri plussa on se, että ProPakki on täysin kotimainen tuote. Se on 100 % suunniteltu ja valmistettu Suomessa.
  • Säänkestävyys: ProPakissa on vahvistettu ja vettäkestävä pressukangaspohja, jonka ansiosta sen voi laskea alas kosteallekin maalle, eikä se päästä läpi vettä tai likaa. Tuote on täysin säänpitävä.

Mistä en pidä ProPakissa:

  • Epäergonominen selässä: ProPakki on valtavan suuri reppu selässä kannettavaksi, eikä se ole siihen tarkoitukseen kovin ergonominen. Kehitysvinkkejä voisi ottaa moderneista kevyistä vaellusrinkoista ja muokata esimerkiksi olkahihnoja istuvammiksi. Selkää vasten oleva osa pitäisi olla jäykistetty, jotta laukku istuisi selkään paremmin.
  • Sisäosan irrotettavat väliseinät: Laukun sisäosan irrotettavat väliseinät eivät asetu täysin napakasti paikalleen ja ne voisivat mielestäni olla kiinteät. Tosin kiinteät väliseinät rajoittaisivat treenikassin käyttömahdollisuuksia.
  • Suuri verkkotasku: Toisessa ulkopäädyssä oleva suuri verkkotasku kaipaa kehittämistä, jotta tavara ei putoa sieltä pois laukkua pystysuunnassa kantaessa.
  • Hinta: Tuote on kotimaisuuskin huomioon ottaen arvokas hankinta.

Kenelle suosittelen ProPakkia:

Suosittelen ProPakkia tosiharrastajalle, jolla on paljon treenikamaa ja erilaista treenirekvisiittaa kuljetettavanaan tai säilytettävänään ja joka arvostaa kotimaista laatua. ProPakissa treenitavaroita on helppo ja siisti kuljettaa ja säilyttää esimerkiksi autossa. ProPakin myyjän eli Sporttirakin mukaan kyseessä on viimeinen treenilaukku, minkä koskaan ostat ja jokaisen koiraharrastajan unelmien koiratreenikassi. Siitä huolimatta on todennäköistä, että tarvitset ProPakin rinnalle toisen kevyemmän ja pienemmän vaihtoehdon tilanteisiin, joissa et tarvitse koko suurta tavarakavalkadia mukaasi.


Kevyempään käyttöön Riemu-treenikassi

Söpön harmaa Riemu-treenikassi lila-valkoisella Riemu-logolla on ProPakin tapaan Suomessa valmistettu. Se maksaa Riemukaupassa 95 euroa. Siinä on sisäpuolella kolme pienempää kiinteää lokeroa ja yksi iso. Siinä on kivannäköinen Riemu-logo, joten pakkohan se oli hankkia Riemu-collien treenikassiksi muutama vuosi sitten. Pidän siitä, että Riemu-kassista on helppo nähdä heti päältä ja avaamatta, mitä se on syönyt sisälleen. Tavaramäärä on siis helppo hallita eikä treenikassiin tule ahdettua turhaa ylimääräistä tavaraa.

Riemu-treenikassi on näppärä vaihtoehto kevyempään käyttöön.
Riemu-treenikassi on näppärä vaihtoehto kevyempään käyttöön.

Tässä kassimallissa ole minkäänlaista kantta eikä sen pohjaa ole vahvistettu, joka rajoittaa käyttömahdollisuuksia. Laukusta löytyy nykyään myös kannellinen versio, jota ei ollut myynnissä vielä silloin kun ostin omani. Riemu-treenikassi on malliltaan hieman löysä ja ryhditön. Sitä olisi ikävä pitää kentän reunalla ulkona sateessa, koska se on päältä katsottuna täysin avoin, eikä pohja ole vedenkestävä. Sateen jälkeen saisi treenata läpimärillä tarvikkeilla. Tätä treenikassia voi hyvin kantaa lyhyen matkaa kantohihnoista kädessä, mutta sitä ei saa heitettyä selkään eikä olalle, eikä sen lyhyehköissä kantohihnoissa ole pehmustusta.

Riemu-treenikassiin mahtuu helposti pieni määrä treenitarvikkeita.
Riemu-treenikassiin mahtuu kätevä määrä treenitarvikkeita. Tässä esimerkiksi pari lelua, neljä merkkikartiota, kolme ohjatunnoudon kapulaa, makupaloja ja yksi ruutunauha.

Riemu-treenikassin koko on leveys 31 cm, pituus 41 cm ja korkeus 25 cm. Kassin sisäpuolella on kolme pienempää taskua ja yksi iso ja ulkopuolella toisella pitkällä sivulla läpällinen, magneettinauhalla suljettava tasku. Toisessa päässä on avotasku, johon painettu Riemun logo ja vastakkaisessa päässä kaksi pienempää avotaskua.

Riemu testaa -yhteenveto Riemu-treenikassista

Annan Riemu-treenikassille arvosanan 4/5.

Rating: 4 out of 5.

Hinta (Riemu-treenikassi):

95 €

Mistä pidän Riemu-treenikassissa:

  • Koko: Näppärän kokoinen ja lisäksi ihastuttavan kevyt. Se menee tyhjänä ja kasattuna pieneen tilaan.
  • Suunnittelu: Kiinteät väliseinät. Riemu-treenikassissa ei ole mitään turhaa tai ylimääräistä.
  • Kestävyys: Oma Riemu-treenikassini on edelleen parin vuoden jälkeen kuin uusi. Ainoastaan logon pinnassa on pieniä naarmuja. Olen käyttänyt sitä pääasiassa sisätiloissa.
  • Kotimaisuus: Plussaa tuotteen kotimaisuudesta.

Mistä en pidä Riemu-treenikassissa:

  • Kansi puuttuu: Kannen puuttuminen on Riemu-treenikassini suurin puute, joka rajoittaa sen käytettävyyttä esimerkiksi sateella.
  • Kantohihnat: Kantohihnoissa ei ole pehmustusta, joka tekisi treenikassin kädessä kantamisesta mukavampaa.
  • Ei heijastimia: Kaikissa koiratarvikkeissa saisi olla kunnollinen heijastin turvallisuuden vuoksi.
  • Ei säänkestävä: Pohjan materiaalia ei ole vahvistettu eikä se ole vedenkestävä.
  • Hinta: Tuote on kotimaisuudesta huolimatta melko hintava.

Kenelle suosittelen Riemu-treenikassia:

Suosittelen Riemu-treenikassia hieman ProPakkia kevyempään käyttöön harrastajalle, joka haluaa pitää treenitavarat järjestyksessä eikä ota treenikassia mukaan ulkotreeneihin kaatosateeseen. Kannettomana treenikassina, jossa ei ole vedenkestävää vahvistettua pohjaa se sopii kaikkein parhaiten mukaan sisätreenihalleihin ja sisäkäyttöön. Se on näppärä perustreenikassi, jossa tavarat pysyvät hyvin järjestyksessä esimerkiksi autossa tai mukana sisätreenihallissa. Sitä voi käyttää myös esimerkiksi hoitotarvikkeiden säilytyksessä kotona.

Hanki koiratreenikassi tarpeen mukaan

Vaikka tämä on osa Riemu testaa -blogisarjaa, Riemulla itsellään ei ole mielipidettä puoleen tai toiseen. Myönnän, että ProPakin hankkimisen jälkeen minulle iski kunnon ostosmorkkis. Yritän aina puhua sen puolesta, että koiratarvikkeissa vähemmän on enemmän ja silti haksahdin mainokseen. Lisäksi tuote on niin valtava, että koin sen treeneihin mukana tuomisen aluksi hieman vaivaannuttavaksi ja huomasin melko nopeasti, etten tarvitse sitä läheskään kaikkiin treeneihini. On jo lähes jonkinlainen statement kun suuren ProPakin iskee treenikentän laidalle.

Mennäänkö jo treenaamaan? Treenikassista viis!

Riemu-collie 9 vuotta
Nämä on molemmat ihan ookoo, tuumii Riemu-collie ProPakin ja Riemu-treenikassin vierellä.
Nämä on molemmat ihan ookoo, tuumii Riemu eli FI RTVA BH Ruffenuff Peppermint Twist ProPakin ja Riemu-treenikassin vierellä.

Siihen, minkälainen koiratreenikassi juuri omiin tarpeisiin kannattaa hankkia, vaikuttaa moni asia. Treenikassi kannattaa siis hankkia juuri omien tarpeiden mukaan. Treenaatko ulkona vai sisällä? Ulko- ja sisäkäyttöön kannattaa valita eri tuotteet säänkestävyyden, vedenkestävyyden ja kuljetettavuuden mukaan.

Mitä lajia harrastat? Eri harrastuslajeilla on vaihtelevat määrät mukana tarvittavaa treenirekvisiittaa. Jos harrastat useaa eri koiraurheilulajia, voit jopa tarvita jokaiselle harrastuslajille oman säilytysvaihtoehdon. Toiset lajit ovat enemmän välineurheilua kuin toiset. En esimerkiksi tarvitse rally-tokotreenejä varten juuri minkäänlaisia välineitä herkkupalojen ja treeniliivin lisäksi, mutta tokotarvikkeiden kanssa ei riittäisi aina kaksi ProPakkiakaan.

Miten kuljet treeneihin? Treeneihin kulkutapa vaikuttaa siihen, millaista treenikassia on järkevää kuljettaa mukana. Julkisissa ahtaissa liikennevälineissä pieni näppärä reppu voittaa isot tilaa vievät treenikassit mennen tullen. Eikä kukaan varmaan halua kantaa pariakymmentä kiloa selässään lähikentälle. Suuri treenikassi ei vaan ole näppärä metsätreeneissä. Sen sijaan oman tilaihmefarmarin takapenkillä voi kuljettaa mukana vaikka puolet omaisuudestaan, treenikassilla tai ilman.

Minkä verran se saa maksaa? Molemmat arvioimani vaihtoehdot ovat kotimaisia ja valitettavasti sen myötä samalla kalliita hankintoja, joiden ostamista kannattaa harkita tarkkaan. Edullisempiakin vaihtoehtoja löytyy eikä mikään estä käyttämästä perinteistä reppua, salitreenilaukkua, kangaskassia tai miksei vaikka muovipussia. Kannattaa unohtaa turha kilpavarustelu muiden harrastajien kanssa. Kallis treenikassi ei tee kenestäkään parempaa koiraharrastajaa. Toisaalta korkealaatuinen tuote kestää menossa mukana vuodesta toiseen ja voi olla sen myötä ekologisempi vaihtoehto.

Millainen olisi unelmien treenikassi?

Kummassakin tässä blogikirjoituksessa arvioimistani tuotteista on omat hyvät puolensa. Onko sinulla jompikumpi näistä tai joku aivan muu vaihtoehto? Mitä suosittelisit itse? Millainen olisi unelmien koiratreenikassi?

Jos haluat lukea lisää testijuttuja, niitä löytyy Riemu testaa -osiosta.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: