Hip hei Hoopers! Testasin Riemun kanssa uunituoretta koiraurheilulajia eli Hoopersia ja kerron siitä enemmän tässä blogikirjoituksessa. Moni on jo varmasti kuullut vähintään lajin nimen, vaikka Hoopers on vielä aivan uusi lajitulokas Suomessa. Hoopersilla ei ole meillä vielä virallisen kilpailulajin statusta, mutta se voidaan mahdollisesti saavuttaa muutaman vuoden päästä. Kerron ensitunnelmiani uudesta lajista alkeiskurssin perusteella, jolle osallistuin yhdeksänvuotiaan pitkäkarvaisen collien Riemun kanssa.
Kuulin alkuvuonna tästä uudesta agilityn tyyppisestä koiraharrastuslajista ja ajattelin, että sitä olisi kiva kokeilla Riemun kanssa. Meillä on yhdessä jo ennestään pitkä harrastustausta muun muassa rally-tokosta ja agilitystä, jossa olemme kilpailleet agilityn ykkösluokassa. Riemu on kilpaillut agilityssä minun ja lainaohjaajan ohjaamana. Nyt Riemun tultua seniori-ikään agility on jäänyt jo muutama vuosi sitten pois harrastusvalikoimista. Tekemisen intoa sillä riittää edelleen ja Hoopers vaikutti kokeilemisen arvoiselta mielenkiintoiselta tuttavuudelta.
Mitä Hoopers on?
Hoopers on agilityn kaltainen koiraharrastuslaji, jossa koiraa ohjataan kauko-ohjauksella suorittamaan ennaltamäärätty rata. Laji on syntynyt Amerikassa ja sillä on kilpailustatus jo useassa Euroopan maassa. Hoopersissa koiran ohjaaja ohjaa koiraa juoksemaan vanteiden ja tunneleiden lävitse ja kiertämään tynnyreitä ja portteja erilaisten ohjauskuvioiden avulla. Hoopersissa ei ole hyppyjä eikä kontaktiesteitä. Sen sijaan kaikki esteet ovat maan tasalla ja ne ovat vanteita, tynnyreitä, portteja ja putkia.
Hoopersissa ohjaajan ei tarvitse olla pikajuoksija eikä huippu-urheilija. Tavoitteena on, että koira ja ohjaaja työskentelevät etänä eli ohjaaja pysyy tietyssä paikassa tai tietyllä alueella radalla ja ohjaa koiraa sieltä käsin erilaisten käsimerkkien ja sanallisten käskyjen avulla. Lisäksi ohjaaja auttaa koiraa radalla agilitysta tutuilla vartalo-ohjauksilla eli valsseilla, takaaleikkauksilla ja kiertoihin lähettämällä. Hoopersin tavoitteena on radalla ohjaajasta irtoava ja hyvin ohjaukseen vastaava koira.
Laji ei ole vielä virallinen laji Suomessa ja harrastajakunta on vielä alkutekijöissään. Kiinnostus lajia kohtaan on kasvamassa ja Suomen Agilityliitto selvittää parhaillaan lajin tuomista viralliseksi harrastuslajiksi. Monessa koirakoulussa ja yhdistyksessä on jo järjestetty lajiin tutustumispäiviä. Minkäänlaisia suomalaisia virallisia lajiohjeita tai -sääntöjä ei kuitenkaan vielä ole tietääkseni olemassa ja meillä lajia harjoitellaan muualla käytössä olevien sääntöjen mukaisesti.
Riemu kuuden kerran alkeiskurssilla
Innostun herkästi kokeilemaan eri harrastuslajeja ja niinpä halusin kokeilla Hoopersin alkeita heti kun kuulin lajista. Osallistuin kuuden kerran Hoopersin alkeiskurssille, jota koulutti Kairi Agility Sport Schoolin kouluttaja Kairi Sälik ja treenipaikkana oli Niinu Agility Sport halli Espoossa. Kuuden kerran alkeiskurssi maksoi 150 euroa eli tämä oli aika tyyris kurssi. Tämä blogikirjoitus ei ole kaupallinen yhteistyö eikä mainos, vaan maksoin kurssimaksun kokonaisuudessaan itse. Alkeiskurssilla jokaisella koirakolla oli noin 10-15 minuuttia omaa treeniaikaa treenikertaa kohti, joka oli Riemulle juuri sopiva määrä.
Kouluttajalla ei ollut meistä taustatietoja ennen kurssin aloitusta, mutta harjoitukset muokattiin todella hyvin meidän omaan osaamistasoon sopiviksi. Teimme treenikertojen alkuun yhteisen rataantutustumisen kuten agilityssä, jonka jälkeen kukin aloitti omalla yksilövuorollaan treenit juoksemalla radan muutaman kerran läpi yhdessä koiran. Tästä tiiviimmästä ohjauksesta edettiin harjoittelemaan radalla irtoamista, jota harjoiteltiin ensin lyhyempinä muutaman vanteen pätkinä ja lopuksi yhtenä pidempänä ratakokonaisuutena.
Kun ohjaajasta irtoaminen alkoi sujua, kouluttaja rajasi radan keskelle tietyn osoitetun paikan, jota merkkasivat maahan lasketut rimat. Ohjaajan tuli pysyä tämän osoitetun alueen sisällä koko ratasuorituksen ajan. Koiraa harjoiteltiin ohjaamaan alueelta käsin etäältä käsiohjauksen ja sanallisten käskyjen avulla. Käytimme Riemulle irtoamisen apukeinona kosketus- ja makupala-alustoja ja heitettävää palkkiopalloa, jonka sisällä oli makupala. Agilityssä Riemu on aina ollut melko kiinni ohjaajan käsissä ja tällä alkeiskurssilla se oppi mielestäni irtoamaan aiempaa paremmin.
Hoopersissa kannattaa käyttää eri vihjesanoja kuin muissa lajeissa. Koira oppii kyllä erottamaan eri lajien harjoitukset toisistaan kuten esimerkiksi Hoopersin tynnyrin kierron, rally-tokon merkille lähetyksen ja tokon merkin kierron. Riemu osasi kierrä-vihjeen tokon merkkikartion oikealle kiertotehtävästä jo ennestään, joten käytin sitä alkeiskurssilla tynnyrien kierroissa. Vasemmalle kiertoon meillä ei ollut vielä ennestään vihjesanaa ja Riemun oli selvästi vaikea ymmärtää, että tynnyrit voi kiertää yhtä lailla vasemmalta kuin oikealta. Lajin harjoitusten kannalta koiralle olisi varmasti hyvä opettaa selkeät suuntakäskyt. Vanteille käytin vanne-vihjettä, joka oli tosin hieman kömpelö toistettava radalla.
Hoopers tuntui huomattavasti agilityä turvallisemmalta yhdeksänvuotiaan koiran kanssa, koska siinä ei suoriteta hyppyjä eikä kontaktiesteitä. Vaikka hypyt ja kontaktiesteet puuttuvat, vauhtia ja vauhdikkaita käännöksiä riitti, eikä harjoittelu ollut missään vaiheessa tylsää. Treeneihin oli aina mielekästä lähteä ja Riemu lähti joka kerran mukaan yhtä innoissaan. Se yhdisti lajin selvästi agilityyn ja agilitystä tuttu haukkuminen alkoi lisääntyä Hoopers harjoittelun edetessä. En kiinnittänyt haukkumiseen juurikaan huomiota radalla, eikä se haitannut minua.
Riemu testaa -yhteenveto Hoopersista
Annan Hoopers lajille tämän alkeiskurssin perusteella arvosanan 4,5/5.
Kuuden kerran alkeiskurssin perusteella voin todeta, että Hoopers on hauska ja monipuolinen laji, jossa on potentiaalia uudeksi matalankynnyksen hittilajiksi. Lajin harjoittelu voi tukea muita lajeja esimerkiksi irtoamisen osalta, se voi parantaa koiran ja ohjaajan yhteistyötä ja se voi olla piristävää vaihtelua muiden lajien ohessa tai koiran eläkelajina.
Pidän erityisesti siitä, että lajissa riittää haasteita jo pitkäänkin eri koiraharrastuslajeja harrastaneelle seniorikoiralle ja harjoittelussa voi edetä oman tason mukaisesti. Hoopersin alkeita voisi harrastaa yhtä lailla ohjatuilla kursseilla kuin omalla takapihalla, jos hankkii tai tekee sinne omat vanne-esteet. Alkeiden harjoittelu ei vielä vaadi kovin suurta tilaa ja harjoittelemaan pääsee jo muutamalla vanteella.
Annan Hoopers lajille pienen miinuksen siitä, että laji voi ehkä pidemmän päälle alkaa tuntumaan yksitoikkoiselta. Siitähän puuttuu ainakin omasta näkökulmastani kaikki agilityn haastavimmat ja samalla mielenkiintoisimmat esteet kuten kontaktiesteet ja pujottelu. Ainakaan itseäni pahin Hoopers kärpänen ei päässyt vielä puremaan, enkä usko, että tulen jatkamaan lajia niin sanotusti tosissaan Riemun kanssa, mutta olen jo ehtinyt tutkia netistä löytyneitä Hoopers vanteiden tee-se-itse -ohjeita. Voisin jatkaa lajia itsenäisesti mukavana vaihteluna Riemun ja miksei nuorempien collieideni kanssa. Jos innostun tekemään omat Hoopers vanteet, voin lisätä niiden teko-ohjeen tänne blogiin.
Kenelle suosittelen Hoopersia?
Suosittelen Hoopersia kaikille, joita kiinnostaa kokeilla agilityn tyyppistä vauhdikasta koiraharrastuslajia, mutta joita agility ei kiinnosta syystä tai toisesta, joko turvallisuustekijöiden tai muiden rajoitteiden vuoksi. Agilitystä on leivottu jo pitkään kilpaurheilulajia, eikä tämä status ymmärrettävästi kiinnosta kaikkia eikä se edes sovi kaikille. Itse koin usein agilityssä olevani liian hidas ja lyhytjalkainen, mutta Hoopersiin koin olevani juuri sopiva. Toivottavasti Hoopers pysyy jatkossakin kaikille sopivana matalankynnyksen lajina, eikä siitä tehdä liian kilpailullista ja haastavaa kuten uusille lajeille tahtoo herkästi käydä.
Hoopers voisi sopia loistavasti esimerkiksi agilitystä eläköityneelle tai erityisen raskasrakenteiselle koiralle, jonka kanssa halutaan harrastaa agilityn tyyppistä vauhdikasta lajia, mutta jolle agility on liian rasittavaa. Hoopersia voi harrastaa sellaistenkin koirien kanssa, joille agility ei sovi. Kannattaa silti huomioida, että hyppyjen ja kontaktiesteiden puuttumisen takia koiran vauhti voi lajissa nousta jopa agilityä nopeammaksi ja käännökset voivat olla tiukkoja. En itse harjoittelisi lajia esimerkiksi nivelrikkoisen koiran kanssa. Tosin mikään ei varmaan estä harjoittelemasta lajia omaksi iloksi niin, että koira ja ohjaaja kulkevat radalla kävelyvauhtia, vaikkei se kuuluisikaan lajin sääntöihin.
Paitsi potentiaalinen eläkelaji, Hoopers voisi olla nuoren koiran tai pennun mukava ensilaji, niin sanottu sisäänheittolaji, jossa harjoitellaan yhdessä tekemistä ja ohjauskuvioita oman ihmisen kanssa. Lajin harjoittelu ei mielestäni rasita kehittyvää koiraa liian yksipuolisesti. En myöskään usko, että lajin alkeiden harrastamisesta olisi haittaa muiden lajien osalta. Hoopers vanteiden harjoittelu voisi mahdollisesti vaikuttaa siihen, miten koira arvioi hyppyesteiden ponnahduspaikat ja hyppykorkeudet, mutta toisaalta nehän opetetaan agilityn alkeissa erikseen. Ja harjoitellaanhan agilityn ohjauskuvioitakin toisinaan speed bumpeilla ilman hyppyrimoja.
Kiinnostaako Hoopers alkeet?
On ilo huomata, että koiraharrastuslajeja syntyy jatkuvasti, kehitys ei ole pysähtynyt ja tuore koiraharrastajasukupolvi ottaa uudet lajit innolla vastaan. Omien koiraharrastusvuosieni aikana on syntynyt useita täysin uusia lajeja kuten rally-toko, nose work ja koiratanssi. Osa lajeista unohtuu kiihkeimmän alkuinnostuksen jälkeen ja osa kerää aktiivisen harrastajakunnan ja jää elämään. Nämä lajit rikastuttavat koiraharrastusten lajikirjoa, josta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Kannustan kokeilemaan rohkeasti.
Kiinnostaako Hoopers lajina sinua? Oletko jo kokeillut tai aiotko ehkä kokeilla Hoopersin alkeita? Olisi kiva kuulla lisää kommenteissa. Huomaathan, että voit halutessasi tykätä tästä blogijutusta tykkää-valinnan alta.
Voit lukea lisää Riemun testijuttuja kategoriasta Riemu testaa.
