Tämä blogikirjoitus jatkaa “Riemumieli esittäytyy” –osiota, jossa nousevat estradille Riemumielen pitkäkarvaiset colliet kolmesta eri pentueesta, omistajiensa esitteleminä. Esittelyssä on aina yksi Riemumielen kennelnimelle rekisteröity pitkäkarvainen collie kerrallaan.

Riemumielen Mesikämmen eli Otso

Tällä kertaa esittelyvuorossa on Otso, uroscollie Riemumielen ensimmäisestä pentueesta eli Karhunpennuista. Tässä Riemun ja Jackyn pentueessa on neljä urosta ja kolme narttua, ja kaikki ovat väriltään soopeleita.

Riemumielen Mesikämmen eli Otso esittäytyy. Kaikki kuvat: Seija Raatikainen.

Otsosta kertoo tässä esittelyssä enemmän Otson omistaja Seija.

Kerro hieman koirastasi

Otso on komea poika, tuuheakarvainen jellona, rauhallinen, mutta leikkisä, ihana perhekoira tässä meidän suurperheessämme. Otso pitää kovasti lapsista. Se on aina valmis leikkimään tai juoksemaan pallon perässä. Otso lenkittää isäntää kolmesti päivässä Henttaan metsissä. Usein kaverina on Pete-veli isäntineen.

Pete ja Otso ovatkin leikkineet päivittäin kesät talvet koko elämänsä. Kenenkään muun koiran kanssa he eivät leiki ja paini samalla tavalla. Ei ainakaan Otso. Siksi kai Otso on aika vahva. Leikki ja juoksu alkaa heti, kun Pete saapuu. Otso nukkuu yöt emännän sängyn vieressä eikä ole koskaan herättänyt yöllä. Silloin tällöin se pyrkii sänkyynkin, mutta tottelee käskyä: oma peti.

Mikä koirassasi on parasta?

Otso on ihana kokonaisuus. Otso on viisas ja älykäs sekä valpas.

Otso Henttaan metsissä lenkillä.

Mitä haasteita koirasi kanssa on?

Haaste on ilman muuta Otson turkinhoito, mutta Otso antaa pestä hyvin, mutta harjaus ei ole niin kivaa. Muut hoitotoimet kuten hampaiden harjaus ja kynsien leikkuu sujuvat hyvin. Otso ei tykkää kaikista uroksista, mutta namujen avulla sekin sujuu paremmin kuin silloin 1,5 vuotiaana.
Harmillista on, ettemme ole onnistuneet löytämään sellaisia puruluita, joista Otso tykkäisi. Hampaat on siksi harjattava joka ilta eikä sekään tahdo riittää pitämään hammaskiveä poissa.

Kuka on koirasi paras kaveri?

Koirakavereista paras on ilman muuta Pete-veli. Ihmiskavereista Silvia on paras. Silvia oli kaksivuotias Otson tullessa meille ja ovat olleet koko ajan rakkaita toisilleen. Otso osaa olla hellä ja varovainen pienten kanssa. Kun Kalle-poikamme tulee Turusta käymään, tervetuloseremonioista ei tahdo tulla loppua. Muihinkin perheenjäseniin Otso on hyvin kiintynyt.

Otso shelttikaverien seurassa.

Mikä on koirasi lempipuuhaa?

Otso tykkää juosta lasten kanssa. Uusin harrastus on jalkapalloilu. Luontolenkit ovat parasta. Otso on aina valmis lähtemään vaikka taivaalta tulisi mitä.

Harrastatko jotain koiran kanssa?

Emme harrasta mitään järjestettyä toimintaa. Ehkä se johtuu enemmän omistajasta kuin koirasta. Mikään harrastus ei tuntunut omalta. Otso saa paljon virikkeitä ja liikuntaa, kun meitä on monta leikittäjää. Näin olen sen ajatellut. Olemme käyneet kaupungissa, mutta liian harvoin. Pitäisi käydä ja liikkua metrossa ym. Otsolla on kauniit sielukkaat silmät. Tietysti oma koiralapsikin on kaunein ”äidin silmissä”! Otso saa kyllä jatkuvasti ihailua osakseen.

Otsosta on kasvanut komea tumma soopeli.

Omistajan terveiset muille collienomistajille

Kesäiset terveiset kaikille. Olisi kiva taas tavata. Se seikkailupuisto oli kiva paikka. Otso ei muuten mene uimaan emmekä ole houkutelleet veteen. Jos jollain teistä on vihjeitä esim puruluista tms, haluaisin kuulla. Oikein hyvää kesää kaikille toivottaa Otso perheineen!

Suuri kiitos tästä Otson esittelystä Seijalle!

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *