Kesä on täällä! Aurinko paistaa, ulkotreenikentät ja metsät kutsuvat. Tällä hetkellä juuri tätä blogitekstiä kirjoittaessani Riemumielen blogissa on julkaistu jo lähes 50 blogikirjoitusta monenlaisista eri aiheista, esimerkiksi rally-tokosta, noseworkistä, kilpailemisesta, collieiden turkinhoidosta ja kaikenlaisista muista koiriin, koiraharrastuksiin ja collierotuun liittyvistä asioista. Osa jutuista on julkaistu blogin lisäksi muualla, mutta suurin osa on julkaistu pelkästään tässä blogissa.

Riemumielen kesäsuunnitelmat

Blogikirjoittaminen on antoisaa, mutta aikaa vievää. Siksi päätin, etten halua käyttää kesääni blogikirjoituksia näpytellen vaan nyt on hyvä aika pitää lyhyt tauko. Kirjoittamisen sijaan minun kesäsuunnitelmiini kuuluu koirien kanssa kotoilua, etätöitä, lomailua, mökkeilyä, pitkiä vaellusretkiä, koiratreenejä ja sijoitustytön Lyytin pentusuunnitelmia. Lyyti on nyt vihdoin aloittanut juoksunsa ja toivon kovasti, että saadaan Lyytille pentuja aikaiseksi loppukesäksi. Olisi hauskaa, jos Riemusta tulisi mummo ja saisin jatkoa ensimmäisestä pentueestani.

Jatkan kesällä Riemun kanssa tokotreenejä itsenäisesti Keravan Koiraharrastajien nurmikentällä ja muutkin koirat pääsevät silloin tällöin mukaan tokoilemaan. Kaislan ja Sansan kanssa jatketaan voittajaluokan rally-tokotehtävien hiomista, Vappu jatkaa nosework-harjoituksia ja Fionalla jatkuu aktiiviset eläkepäivät, uiminen ja piehtarointi. Kesä ei kuitenkaan tule olemaan pelkkää aktiviteettia ja koiratreenejä vaan aion laiskotella, lukea kirjoja ja olla välillä tekemättä yhtään mitään. Varsinaiset ohjatut treenit jatkuvat taas elokuussa.

Jatkossa enemmän harrastusjuttuja

Riemumielen blogi on löytänyt reilun puolen vuoden olemassa olonsa aikana mukavasti lukijoita ja toivon, että siitä on jatkossakin iloa mahdollisimman monelle. Selkeästi suosituimpia blogikirjoituksia ovat olleet konkreettiset tiettyihin koiraharrastuksiin keskittyneet aiheet, Riemumielen collieiden esittelyt ja Riemu testaa -jutut, joten aion keskittyä niihin jatkossa entistä enemmän. Haluan myös kertoa omien koirieni kuulumisia jatkossa blogin kautta.

Asetin viime vuoden loppupuolella itselleni tavoitteen julkaista vähintään yksi blogikirjoitus viikossa ja olen pitänyt siitä kiinni tammikuun taukoa lukuun ottamatta. Juttuaiheita olisi kyllä riittänyt koko kesäksi. Julkaisemattomia luonnoksia on useita odottamassa viilausta ja keskeneräisiä aiheideoita olisi paljon. Ongelmana on vain se, että välillä pieni perfektionisti minussa innostuu hiomaan blogijuttuja loputtomiin ennen julkaisua ja siihen menee liikaa aikaa. Kesällä ei huvita istua läppärin ääressä yhtään enempää kuin on pakko.

Syksyllä taas jatketaan

Yleensä siinä vaiheessa, kun blogin ilmoitetaan jäävän tauolle, voi olettaa, ettei se enää palaa aktiiviseksi. Lupaan kuitenkin olla tästä poikkeus. Riemumielen blogitauko ei veny loputtomiin vaan blogi palaa taas uudella innolla takaisin kuvioihin uusien juttujen merkeissä syyskuussa. Silloin luvassa on entistä enemmän harrastusaiheita, testauksia ja omien koirieni kuulumisia. Suunnitelmissa on myös esimerkiksi juttu siitä, millaista on omistaa useampi koira ja mitä haasteita siihen liittyy. Sellaista juttuaihetta on toivottu jo pariin otteeseen.

Julkaisen seuraavan blogikirjoituksen viimeistään syyskuun ensimmäisenä perjantaina 4.9. Toki joku yllätysbonusjuttu saattaa ilmestyä tässä kesän aikana. Kiitos tässä vaiheessa kaikille lukijoille ja erityisesti kaikille, jotka ovat kommentoineet blogijuttuja!

Aurinkoista ja riemumielistä kesää kaikille!

One thought to “Riemielellä kohti kesälomaa”

  • Oona

    Kiitos laadukkaista postauksista, sun blogia on ilo lukea ja ootan aina innolla uusia blogitekstejä! 🙂 Aurinkoista kesää!

    Vastaa

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *