Esittelen tässä blogikirjoituksessa Riemumielen kummihuskyn Ginin, joka on yksi Bearhill Huskyn johtajakoirista ja kerron hieman alaskanhuskeista. Toiveenani on päästä tapaamaan Giniä vuoden kummijakson aikana Rovaniemelle ja kerron vierailusta lisää kun matka toteutuu.

Kuten jokainen tietää, koronatilanne on tuonut erittäin suuria haasteita monille matkailualan yrittäjille, joiden mukana haasteellisen tilanteen äärellä ovat Lapin rekikoirayritykset. Niiden toimintaa hankaloittaa ulkomaisten asiakkaiden määrän romahtaminen ja talven varauksia perutaan kiihtyvällä tahdilla. Suomalaisille rekikoiratoiminta on ollut tähän asti valitettavan vierasta, enkä itsekään tiennyt siitä aiemmin juuri mitään, vaikka olen harrastanut koiria jo parikymmentä vuotta.

Rekikoirayrittäjien ahdinko on herättänyt suomalaisissa suuren auttamishalun ja moni yrityskin on ryhtynyt auttamaan valjakkokoiria. Tästä auttamistarpeesta syntyi kummihuskytoiminta. Halusin omalta pieneltä osaltani auttaa valitsemaani rekikoirayrittäjää, tutustua hieman rekikoiratoimintaan ja ehkäpä päästä vierailemaan rekikoirien luokse. Surffailin eri rekikoirayritysten nettisivuilla ja löysin Bearhill Huskyt, joiden toiminta teki minuun vaikutuksen.

Ihmisrakas ja viisas johtajakoira Gin

Lähetin lokakuussa sähköpostia Bearhill Huskylle ja tiedustelin lisää Bearhill Huskyn kummikoiratoiminnasta. Minulle ehdotettiin kummikoiraksi Giniä, joka on 7-vuotias alaskanhuskynarttu. Gin on yksi Bearhill Huskyn omistajan Valentijnin johtajakoirista. Gin on syntynyt 26.7.2013 Kiirunassa Ruotsissa ja sen isä Kibble on tuotu Alaskasta.

Gin tuotiin Ruotsista Suomeen yhdessä veljensä Tonicin kanssa. Hauskat nimet muuten, Gin ja Tonic. Ginillä itsellään on kolme pentuetta ja sen pennut ovat kaikki emänsä tapaan vaaleita kermanruskeita. Sen tytär Rusina on tällä hetkellä Valentijnin paras johtajakoira ja olen ihastellut Rusinan työskentelyä useilla videoilla.

Meidän kummihusky Gin Bearhill Huskyiltä Rovaniemeltä. Kuva: Joel Forsman

Gin on valjakossa erittäin keskittynyt ja viisas, se ei ota häiriötä ympäristöstä ja pitää aina liinat kireällä. Se tietää, milloin on aika levätä ja milloin aika tehdä töitä, joka on erittäin hyvä ominaisuus työkoiralle. Lisäksi Gin on erittäin ihmisrakas ja miellyttämisenhaluinen koira. Se on ollut useita vuosia kennelin ykkösjohtajakoira ja kennelin todellinen kuningatar.

Bearhill Huskyn kummiohjelma

Bearhill Husky on Rovaniemellä sijaitseva rekikoirayritys. Valitsin kummikoiran juuri Bearhill Huskystä, koska he kertovat sivuillaan toiminnastaan avoimesti ja sivuilla on listattu esimerkiksi koirien pidon eettisyyteen ja vastuulliseen turismiin liittyviä asioita. Lisäksi sain paikasta suosituksen rovaniemeläiseltä Instagram seuraajalta, ja yrityksen omat videot toiminnasta tekivät vaikutuksen.

Bearhill Huskyn kummiohjelmassa tuki osoitetaan koirien ylläpitoon, ruokaan, eläinlääkärikuluihin ja koirien hoitoon. Kummiohjelmaan sitoutuminen on vuoden mittainen ja kummi saa itselleen Bearhill Husky tuubihuivin, valokuvaaja Joel Forsmanin ottaman digikuvan kummikoirasta sekä koiravaljakkoretken kahdelle aikuiselle ja maksimissaan kahdelle lapselle.

Innostuin siitä, että Bearhill Huskyn kummiohjelmaan osallistuja saa itselleen jotain muutakin kuin hyvää mieltä. Kummiohjelmaan nimittäin sisältyy koiravaljakkoretki, jollaisesta olen jo pitkään haaveillut. Retkivaihtoehtoja on kesälle, syksylle ja talvelle ja ne ovat kaikki parin tunnin mittaisia. Samalla pääsisin toteuttamaan pienen unelman eli lomamatkan Rovaniemelle, jossa en ole käynyt vielä kertaakaan aikuisiällä.

Lyhyesti tietoa alaskanhuskeista

Rekikoiratoimintaa tuntemattomalle tulee huskeista ja koiravaljakoista ensimmäisenä mieleen sinisilmäiset siperianhuskyt tai pörröiset alaskanmalamuutit, mutta suurin osa Suomessa rekikoiratyössä käytettävistä koirista on erilaisia alaskanhuskyja tai niiden risteytyksiä. Myös kaikki Bearhill Huskyn koirat ovat kummikoiramme Ginin tapaan alaskanhuskyja.

Alaskanhusky on jalostettu vetämään rekeä, ja koirien ulkonäössä ja väreissä on paljon vaihtelua. Alaskanhusky ei ole rekisteröity koirarotu, mutta erityisesti kilpakoirien jalostus on ilmeisesti tarkkaan suunniteltua. Kilpakoirien sukutaulut ja linjat tiedetään pitkälle taaksepäin ja jalostus on rekikoiraohjaajien käsissä. Alaskanhusky on siis puhtaasti reki- ja työkoira.

Alaskanhuskyn jalostuksessa tärkeimpiä päämääriä ovat terveys ja käyttöominaisuudet alkuperäiseen tarkoitukseen. Hyvä alaskanhusky on nopea, kestävä, työskentelyintoinen ja oman lauman sisällä koirasosiaalinen ja sen työskentely näyttää vaivattoman helpolta. Se käyttää ravinnon tehokkaasti hyväkseen, eikä esimerkiksi ota häiriötä reitillä ohikulkevasta muusta liikenteestä.

Monenlaisia vaihtoehtoja husky-yrittäjien tukemiseen

Toivon, että pääsen vierailemaan kummihuskyni Ginin ja muiden Bearhill Huskyn rekikoirien luokse Rovaniemelle ensi vuoden alkupuolella. Kerron vierailusta ehdottomasti lisää blogissa kun se toteutuu. Saan kummihuskyn kautta mielenkiintoisen mahdollisuuden kurkistaa rekikoiratoimintaan ja voin omalta pikkuruiselta osaltani auttaa yrittäjää haastavassa tilanteessa. Samalla voin astua hieman oman kuplani ulkopuolelle ja avartaa näkökulmaani työkoirajalostuksesta virallisen rotukoiramaailman ulkopuolella.

Toivottavasti pääsen ensi talvena lomamatkalle ja koiravaljakkoajelulle näihin talvimaisemiin Rovaniemelle.

Olen yksinyrittäjäisän tytär, 90-luvun laman lapsi ja tiedän, ettei yrittäminen ole helppoa, varsinkaan näinä aikoina. Kummihuskytoiminta on yksi tapa auttaa ahdinkoon joutuneita rekikoirayrittäjiä ja usealla rekikoirayrityksellä on oma kummikoiraohjelma, joiden sisällöissä, hinnoissa ja kestoissa on eroja yrittäjien välillä. Kritiikkiäkin on esitetty, mutta kyse ei ole varainkeruusta, vaan yritykset ovat tuotteistaneet toiminnan ja siitä maksetaan asiaankuuluvat verot.

Kun ryhdyin tutustumaan kummihuskytoimintaan, huomasin, että vaihtoehtoja ja yrittäjiä on monenlaisia. Osalla rekikoirayrittäjistä kummiohjelmaan sisältyy esimerkiksi viikoittaiset kummikoiran kuulumiset ja valokuvat, vierailumahdollisuus kummikoiran luona tai koiravaljakkoretki koko perheelle. Joka viikkoiset kuulumiset voisivat olla ankeina korona-aikoina viikon piristys, mutta valitsin itse koiravaljakkoretken, jota odotan jo innolla.

Toinen suositeltava auttamistapa on varata huskyajelu tai ostaa lahjakortti rekikoirayrittäjältä, jos vierailun ajankohtaa ei vielä pysty päättämään koronarajoitusten vuoksi. Osa yrityksistä myy muitakin tukituotteita kuten esimerkiksi Bearhill Husky seinäkalenteri vuodelle 2021. Rekikoirien kulut juoksevat joka tapauksessa jatkuvasti ja koirat pitää ruokkia ja liikuttaa päivittäin, joten jokainen uusi Lapin rekikoiratoimintaan tutustuva vierailija ja pienikin tuki on varmasti lämpimästi tervetullut.

Onko sinulla kummihusky? Tai oletko joskus käynyt koiravaljakkoajelulla? Olisi kiva kuulla kommenteissa kokemuksia.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *