Vietimme kesäkuun puolivälissä Riemumielen kennelpäivää Korson keskuspuistossa eli Ankkapuistossa. Mukana oli Riemumielen pitkäkarvaisia collieita kaikista kolmesta pentueesta ja tietenkin molemmat emokoirani. Sansan (RTK2 PAIM-T Goldentroll’s Song Of Ice And Fire) kahdesta pentueesta oli mukana yhteensä neljä koiraa paikan päällä ja yksi osallistui etänä ja Riemun (FI RTVA BH Ruffenuff Peppermint Twist) ainokaisesta pentueesta oli mukana yksi meidän oma koira paikan päällä ja yksi etänä.
Seurasin etukäteen lauantaiaamun säätiedostusta jännittyneenä, koska kennelpäivälle eli lauantaille oli ennustettu sateista säätä. Onneksi lauantain sää suosi meitä ja päivä oli melko tuulinen, mutta kauniin aurinkoinen. Aloitimme aamun kakkukahveilla ja kuulumisten vaihdolla collieporukan kesken. Seuraavaksi teimme lyhyen lenkin Ankkapuiston lampien ympäri, otimme valokuvia koirista yhdessä ja jokaisesta erikseen ja lopuksi kävimme lyhyesti läheisessä koirapuistossa leikittämässä osaa koirista.
Emme treenanneet mitään lajia tällä kertaa kennelpäivän aikana vaan sen sijaan keskityimme olennaiseen eli siihen, että oli ihana nähdä pitkästä aikaa muita Riemumielen collieiden omistajia pitkän koronasta johtuvan poikkeustilanteen jälkeen. Ehkä voimme treenata seuraavalla kerralla jotain harrastuslajia. Testasin tässä tapahtumassa etäosallistumista niille, jotka eivät päässeet paikalle, mutta valitettavasti etäyhteys pätki melko pahasti. Joka tapauksessa, kuten aiemminkin, oli taas ilo nähdä hyvin hoidettuja, kivaluonteisia ja onnellisia Riemumielen collieita omistajineen. Näistä tapahtumista jää aina kivoja muistoja.
Kiitos kaikille paikan päällä ja etänä osallistuneille! Oli huippua nähdä teitä ja kuulla kaikkien kuulumisia!
One thought to “Riemumielen kennelpäivä kesällä 2021”
Innolla odotetaan jo seuraavaa tapaamista!:)