Onnea Fiona 10 vuotta!

Meidän vanhin pitkäkarvainen collie Fiona eli RTK1 Arttulan Öili Tuliruusu täytti 2.2.2021 pyöreitä vuosia, täydet 10 vuotta. Halusin sen kunniaksi julkaista blogissa nämä upeat Linda Toivosen ottamat vauhtikuvat ja kirjoittaa vähän ajatuksiani Fionasta ja meidän seitsemän vuotta kestäneestä yhteiselämästä. Kaikki jutun yhteydessä olevat kuvat on otettu viime vuonna lokakuussa Espoossa Marketanpuistossa.

Fionan tarina alkaa meillä vuodesta 2014

Fiona on syntynyt Arttulan kennelissä Salossa 2.2.2011 ja se on asunut meillä vuodesta 2014 eli kolmevuotiaasta saakka. Se on siis aikuinen kodinvaihtaja. En kuitenkaan muistele tässä yhteydessä kodinvaihtoon johtaneita asioita, koska on aivan turha maalailla kuvitelmia siitä, mitä on ehkä tapahtunut. Niillä asioilla ei ole enää mitään merkitystä. Fionan tarina meillä alkaa vuodesta 2014, jolloin se liittyi kolmanneksi koiraksi kahden collien Robinin ja Riemun laumaan ja se on meidän neljäs collie.

Näin Fionan aivan ensimmäisen kerran alle luovutusikäisenä pikkupentuna kasvattajan Sirpa Laakson luona. Olihan se meidän Rikun eli Maple Yard Apocalyptican tyttären Arttulan Rentun Ruusun pentu, jota halusin tietenkin mennä katsomaan. Fionan isä on Kanadantuonti Glasgowhills Love Me Tender. Kaikki Rikun kahden pentueen jälkeläiset ovat olleet minulle tärkeitä ja olen mielellään seurannut niiden elämää. Fionan sisaruskatraaseen kuului viisi tricolourväristä reipasta pentua.

Pikkupentuvaiheen jälkeen voidaan pikakelata eteenpäin kolme vuotta. Kun Fiona oli noin kolmevuotias, sain yllätyksekseni kuulla, että Fiona oli palautunut kasvattajalle ja etsi uutta kotia. Päätimme mieheni kanssa mennä katsomaan Fionaa, joka jo pihalla hyppäsi suoraan syliin ja asia oli oikeastaan päätetty sen myötä. Koira lähti meidän mukaan koeajalle, jonka päätteeksi se jäi meille. Ensimmäisellä ajomatkalla Fiona tunki itsensä farmarin takaosan suojaverkon läpi ja suoraan pelkääjänpaikalle syliini.

Annoimme kahden muun colliemme Robinin ja Riemun tavata Fiona aivan ensimmäistä kertaa ulkona läheisellä parkkipaikalla, koska se oli koirille neutraali tapaamispaikka. Olimme vastikään menettäneet Robinin rakkaimman koirakaverin tricolourvärisen Rikun loppuvuonna 2013, joka oli meille todella raskasta aikaa. Oli sydäntä särkevää nähdä, miten Robin alkoi Fionan nähdessään riemuitsemaan häntä ja koko kroppa vispaten aivan kuin se näkisi pitkäksi aikaa kadonneen rakkaan Rikun. Lähempänä se huomasi erheensä. Fiona olikin aivan uusi tuttavuus, vieras tricolournarttu.

Heti alkutekijöinään Fiona pisti hetkessä päreiksi muiden koirien vuosikausien käyttöä kestäneet koiralelut. Sillä oli todennäköisesti kova stressi päällä, jota pureminen ja repiminen helpotti. Kaikkein tärkeimpänä harjoiteltavina asioina meillä oli siis aivan alusta asti arkitottelevaisuus, sisäsiisteys ja kaikenlaisiin käsittelytoimenpiteisiin kuten kynnenleikkaukseen ja turkinhoitoon opettaminen. Kaikkia näitä asioita on varmaan harjoiteltu aiemmassakin kodissa jonkin verran.

Aktiivivuosina touhuttiin monenlaista

Fiona ei tullut meille varsinaisesti harrastuskoiraksi, vaikka olen harrastanut sen kanssa hieman tokon, rally-tokon ja agilityn alkeita. Fiona osasi meille tullessaan jo valmiiksi seurata käskystä ja mennä perusasentoon, joten harrastuksia oli melko helppo jatkaa siitä. Rally-tokossa Fiona eteni pisimmälle eli se sai alokasluokan RTK1-koulutustunnuksen ja kilpaili avoimessa luokassa. Avoimessa luokassa haasteeksi tuli ratojen piteneminen ja hihnattomuus, eikä Fionan motivaatio tahtonut kantaa radan loppuun asti ilman ruokapalkkaa.

Ehdinpä jopa käydä Fionan ja sen ylpeästi pystyssä olevien korvien kanssa yhdessä virallisessa näyttelyssä nuorempana, josta se sai EH:n eli erittäin hyvän kiltillä arvostelulla. Kehän laidalla tätä taidettiin hieman hämmästellä ja hämmästyin itsekin aika lailla. Onhan Fiona koirana todella kaunis, mutta ei se mikään näyttelytähti tai muotovalio ole. Vuosien mittaan on myös ehditty käydä jalostustarkastuksessa ja luonnetestissä sekä kokeiltu talvella vetokoiraharrastuksia.

Nyt kun Fiona on kymmenenvuotias, harrastukset ja ylimääräiset aktiviteetit kodin ulkopuolella ovat jo jääneet nuoruusvuosiin. Olen toisinaan lukenut koiraharrastajien haaveita siitä, mitä kaikkia lajeja he alkavat harrastamaan koiran kanssa sitten joskus eläkelajina ja vaikka ajatus on ihana, ei se mielestäni ole realistinen. Ne tavoitteelliset aktiiviharrastusvuodet kuuluvat sinne koiran nuoruuteen ja aikuisuuteen. Lisäksi monella aktiiviharrastajalla on laumassa vanhan koiran lisäksi nuoria koiria tai ehkä uusi pentu ja tavoitteellinen tekeminen siirtyy väistämättä nuoremmille.

Jokainen koira toki vanhenee eri tahtia, mutta useimmiten colliet alkavat vanhentumaan selvästi kymmenen ikävuoden jälkeen. Fionassakin alkaa nyt kymmenenvuotiaana näkymään selviä vanhuuden merkkejä. Kuono harmaantuu, kroppa alkaa jo olla jäykkä eivätkä käännökset tai vauhtiliikkeet enää suju kuten nuoremmalla koiralla. Välillä on huvittavaa katsoa, kun se riehaantuu ottamaan kunnon hepulispurtteja ja mieli menee selvästi nopeammin kuin kroppa. Vanhus kaipaa jo huomattavasti enemmän lepoa ja mukavuuksia nuoreen koiraan verrattuna, eikä tekemisen motivaatiokaan ehkä ole sama kuin nuorella koiralla.

Elämäänsä tyytyväinen mummokoira

Fiona on nyt kymmenenvuotiaana hyvin mukavuudenhaluinen ja inhoaa tai oikeastaan pelkää autossa matkustamista kuten nuorenakin, joten treenihalleille matkustaminen olisi sille myrkkyä. Sille aivan parasta eläkeiän harrastamista on erilaisten älypelien pelaaminen kotona ja helpot istu-maahan ja seuraa tehtävät, joista seuraa aina superkehut ja herkkupalkka. Lopulta Fiona arvostaa ehkä kaikkein eniten ruokaa ja bestiksensä Sansan kanssa leikkimistä. Ne hammastelevat ja painivat päivittäin. Ei se enää tarvitse uusia eläkelajeja tai treenihalleilla odottelua.

Terveyspuolella Fiona on närästysongelmia lukuun ottamatta täysin terve ja elämäänsä tyytyväinen mummokoira, joka on toivottavasti vielä useita vuosia meidän kanssa. Kunhan ruoka tulee päivittäin kippoon ajallaan ja pääsee riehumaan ulkona, niin kaikki on hyvin. Rakenteellisesti Fionalla on pitkä selkä, matalat raajat ja melko löysät ranteet, joiden vuoksi sen liike näyttää aina aika kömpelöltä. Tämä kaikki korostuu nyt iän myötä. Onneksi nämä asiat eivät ole kuitenkaan haitanneet sitä sen enempää.

Fiona steriloitiin viisivuotiaana vuonna 2016 ja valitettavasti sen turkista tuli sterilisaation jälkeen aivan mahdoton. Turkki takkuuntuu ja huopaantuu todella herkästi, eikä pohjavilla vaihdu enää normaalisti. Päädyin sterilisaation voimakkaiden toistuvien valeraskauksien vuoksi. Sillähän ei ole koskaan ollut pentueita ja vaikka minulla oli sille aluksi varovaisia jalostussuunnitelmia ja ehdin jopa kysyä sille erästä urosta, ne haaveet jäivät aika nopeasti pois.

Fionan kanssa on tapahtunut kaikenlaisia kommelluksia vuosien mittaan eikä aika ole tullut pitkäksi. Viime kesänä yhdeksänvuotias Fiona keksi kesämökillä, että noin 300 metrin päästä yleiseltä venerannalta saattaa löytyä kalojen perkuujätteitä tai ainakin niiden tuoksua. Koko kahdenviikon mökkireissun ajan se yritti jatkuvasti karata sinne perkuujätteitä etsimään. Kun kielsimme sitä kulkemasta soratietä pitkin, se livahti toistuvasti perkuujätteille metsän kautta niin nopeasti kuin suinkin pääsi. Ruoka on selvästi Fionan elämän tärkein asia. Toinen Fionan lempiasioista on uiminen tai oikeastaan kelluminen. Se rakastaa kahlata mökin rantavedessä ja kellua tassunpohjat juuri ja juuri irti järvenpohjasta.

Fiona kuuluu meidän laumaan

Olen saanut vuosien mittaan kuulla useaan otteeseen ihmettelyjä siitä, miksen vain etsi Fionalle jostain uutta kotia kotikoirana. Sehän vie meidän laumassa yhden jalostus- ja harrastuskoiran paikan. Niinhän se viekin ja saa viedäkin. En ole missään vaiheessa tosissani miettinyt etsiväni Fionalle uutta kotia, koska se kuuluu meidän viiden pitkäkarvaisen collien laumaan haasteineen kaikkineen. Välillä tuntuu uskomattomalta, että Fiona on ollut meidän oma vasta seitsemän vuotta.

Se on äänekäs, haukkuherkkä, huomionkipeä ja laumassa dominoiva collienarttu, joka ei ymmärrä omaa kokoaan ja joka menee elämässä eteenpäin kuin tankki, yhtä elegantisti kuin norsu posliinikaupassa. Se on nimensä mukaisesti Tuliruusu; tulinen, sinnikäs, kaunis ja piikikäs, eikä se ihan pienestä lannistu. Kun otimme Fionan, sitouduimme siihen sellaisena kuin se on. En ole missään nimessä kodinvaihtoa vastaan. Se oli ainakin Fionan kohdalla paras mahdollinen vaihtoehto, mutta se on varmaa, että meiltä se ei enää lähde mihinkään kiertoon.

Välillä minua ärsyttää oma ja monen muun koiraihmisen tapa selittää asioita koiran elämässä sillä, mitä koiralle joskus on tapahtunut kuten sillä, että se on vaihtanut kotia seitsemän vuotta sitten. Näitähän me ihmiset niin herkästi mietimme ja etsimme syitä, seurauksia ja selityksiä nykytilanteelle menneestä, vaikka lopulta vain tällä hetkellä on merkitystä. Tämä korostuu varsinkin vanhuskoiran kohdalla. Ei tarvitse enää täyttää treenikalenteria, pohtia kisamenoja tai suunnitella tulevan kauden tavoitteita vaan kaikki on tässä ja nyt. Ei tarvitse myöskään enää stressata, täyttääkö koira jonkun ulkopuolisen asettamat kriteerit.

Tämän blogikirjoituksen lopuksi haluan kirjoittaa tähän vielä pari asiaa, jotka haluaisin kertoa suoraan Fionalle, jos se ymmärtäisi ihmisten kieltä. Toisaalta kun katson Fionan tummanruskeisiin viisaisiin silmiin, uskon, että se kyllä ymmärtää tämän kaiken täysin ilman sanojakin.

Fiona, sinä olet kertakaikkisen raivostuttavan ihana koira. En vaihtaisi näitä seitsemää vuotta ja tätä yhteiselämää kanssasi mihinkään. Olet täydellinen juuri omana itsenäsi. Paljon onnea ja pysythän terveenä.