Kuluneen kesän aikana olen päässyt tutustumaan uuteen palveluskoiralajiin, FCI:n esine-etsintään, niin omatoimitreeneissä kuin kokeissakin. Samalla sain ensimmäiset varsinaiset kokemukseni palveluskoirakokeista kilpailijana, ja kokemus oli erittäin positiivinen.

Esine-etsinnän lyhenne StöPr tulee saksankielisestä nimestä Stöberprüfung, joka tarkoittaa kansainvälistä esine-etsintäkoetta.

Millainen laji esine-etsintä on?

Esine-etsintä (FCI StöPr) on uusi virallinen palveluskoiralaji, jossa koira etsii maastoon piilotettuja esineitä hajuaistinsa avulla. Kokeessa arvioidaan sekä löydöt että koiran työskentely, kuten motivaatio, itsenäisyys, yhteistyöhalukkuus ja etsinnän tehokkuus.

Lajissa on kolme luokkaa, joissa etsintäalueen koko, esineiden määrä ja vaativuus kasvavat. Koulutustunnuksen saamiseen vaaditaan vähintään 70 pistettä sadasta. Kokeeseen osallistuvan koiran on lisäksi suoritettava hyväksytysti BH-käyttäytymiskoe. Esine-etsintään ei kuulu erillistä tottelevaisuusosiota.

Ykkösluokassa (FCI StöPr 1) koira etsii ohjaajansa omia esineitä luonnollisessa maastossa, kuten metsässä tai nurmialueella. Saman luokan kaikki koirat suorittavat kokeen samalla etsintäalueella. Ohjaaja liikkuu alueen keskilinjalla ja ohjaa koiraa, jonka tehtävänä on löytää piilotetut esineet sekä ilmaista tai tuoda ne ohjaajalle. Kakkos- ja kolmosluokassa (FCI StöPr 2-3) etsittävät esineet ovat vieraita.

Kaislalle StöPr1 Pornaisissa

Ensimmäinen koekäyntini lajin parissa oli toukokuussa Pornaisissa, jossa Kaisla (Riemumielen Hurjasusi Nymeria) suoritti hienosti FCI StöPr 1 -koulutustunnuksen tuloksella 92/100 pistettä ja sijoittui kolmanneksi kahdeksan koiran joukossa. Erityisen mukavaa oli nähdä samassa kokeessa peräti kolme pitkäkarvaista collieta, jotka kaikki saivat hyväksytyn tuloksen.

Koe järjestettiin nurmialueella, joka tarjosi hieman erilaisen ympäristön kuin monet treeneissä käyttämämme maastot.

Lilibetille StöPr1 ja Kaislalle StöPr2 Tuusulassa

Onnistumiset jatkuivat kesäkuussa Tuusulassa. Kaisla suoritti FCI StöPr 2 -koulutustunnuksen 80 pisteellä, ja Lilibet (Crofter’s Only Walking On Sunshine) saavutti ykkösluokan koulutustunnuksen 74 pisteellä. Myös tämä koe käytiin nurmialueella.

Lilibetin esine-etsintäura käynnistyi vauhdikkaasti. Se suoritti ensin hyväksytysti BH-käyttäytymiskokeen, joka on edellytys esine-etsintäkokeisiin osallistumiselle, ja vain pari viikkoa myöhemmin saavutti ensimmäisen FCI StöPr 1 -koulutustunnuksensa.

Molemmat suoritukset toivat hyväksytyn tuloksen ja arvokasta kokemusta tulevia koitoksia varten. Kaislan kanssa tavoitteena ovat seuraavaksi kolmosluokan kokeet, ja Lilibetin kanssa tähtäimessä on nousu kakkosluokkaan. Näiden tulosten myötä on hienoa jatkaa harjoittelua ja suunnata kohti uusia luokkia, kokemuksia ja tavoitteita.

Lisätietoa esine-etsinnästä

Jos laji kiinnostaa enemmänkin, esine-etsinnän säännöistä ja koemuodosta voi lukea lisää seuraavista lähteistä:

Näistä löytyy tarkempaa tietoa muun muassa luokkien vaatimuksista, pisteytyksestä, etsintäalueista ja koesuorituksen kulusta.

Leave a Reply

Riemumieln kennel logo
Privacy Overview

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.