Kennelliitto järjesti maaliskuussa 2022 Agria KoiraExpo -webinaarin, jossa Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja dosentti FT Kirsi Sainio kertoi rotukoirien jalostuksen haasteista nyt ja tulevaisuudessa. Webinaariin oli ilmoittautunut ennätysmäärä kuulijoita, yli 3 900 ilmoittautunutta. Tämä artikkeli pohjautuu omiin luentomuistiinpanoihini Kennelliiton webinaarista.
Kirsi Sainio aloitti puheenvuoronsa toteamalla, että luennon aihe, ei pelkästään otsikko, on valtava haaste. Koirien terveys ja hyvinvointi ovat yhä keskeisemmässä asemassa koiranjalostuksessa. Osassa maista on tehty radikaaleja ratkaisuja liittyen koirien jalostukseen. Suomessakin terveyteen ja jalostukseen liittyvät asiat ovat nostattaneet paljon tunteita, sillä helppoja ja nopeita ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin ei välttämättä ole. Ratkaisuja on kuitenkin tehtävä, jotta rekisteröityjen rotukoirien vastuullinen kasvatustyö voi jatkua Suomessa tulevaisuudessakin ja sen arvostus säilyisi.
Koira eli canis lupus familiaris
Koira, tieteelliseltä nimeltään canis lupus familiaris, kesyyntyi villistä harmaasudesta. Varhaisimmat jäännökset koirasta on löydetty noin 33 000 vuoden takaa Altain vuoristosta. Uusimman tutkimustiedon mukaan koira on eriytynyt lopullisesti sudesta noin 16 000 vuotta sitten. Eriytyminen ei ole tapahtunut suoraan yhdestäkään nykyisestä susipopulaatiosta. Sekä koiran että suden evoluutiossa on eriytymisen jälkeen muodostunut merkittävä geneettinen pullonkaula eli perimä on kaventunut, joka on pienentänyt koirilla alkuperäistä populaatiota ainakin 16-kertaisesti. Tietyissä koiraroduissa geneettisen variaation vähentyminen on vielä runsaampaa.
Tärkkelystä pilkkovan amylaasi-geenin (AMY2B) analyysin perusteella koirien perimä on sopeutunut kesyyntymisen myötä käyttämään seka- ja viljapohjaista ravintoa. Tämän osalta koirarotujen välillä on eroja. Alkukantaisilla roduilla, kuten dingoilla ja huskylla amylaasigeenin vaikutus on lähempänä villejä koiraeläimiä. Nykyisissä susipopulaatioissakin on merkittäviä eroja amylaasigeenin suhteen, joka kertoo sopeutumisesta ympäristöön ja saatavilla olevaan ravintoon.
Eri tahojen määritelmät koirarodusta
Koirarodulla tarkoitetaan koirien ryhmää, joka on valikoivan jalostuksen avulla saatu luonteeltaan ja ulkonäöltään yhtenäiseksi. Käytännössä tietyn koiratyypin muuttuminen roduksi on määrittelykysymys. Koiria on jalostettu eri käyttötarkoituksiin eli ihmisen kannalta hyödyllisten ominaisuuksien, kuten metsästyskyvyn kehittämiseen. Myöhemmin jalostuksella on pyritty kehittämään lähinnä ulkonäköä ja luonnetta, mistä on seurannut joukko toisistaan huomattavasti poikkeavia koirarotuja. Tällä hetkellä maailmassa arvioidaan olevan yli 400 eri koirarotua.
Kennelmaailman (Fédération Cynologique Internationale eli FCI) näkökulmasta koirarotu on koirapopulaatio, joka on paikallisesti tai kansallisesti hyväksytty ja tunnistettavissa ainutlaatuiseksi tyypiltään eli se poikkeaa muista jo olemassa olevista roduista.
Koirarotu on koirien ryhmä, joka on valikoivan jalostuksen avulla saatu luonteeltaan ja ulkonäöltään yhtenäiseksi.
Rodun tulee täyttää seuraava määritelmä:
- populaatio, jossa koirayksilöillä on erityisiä, periytyviä ominaisuuksia
- populaatio, joka on syntynyt tiettynä aikana järjestelmällisen jalostuksen tuloksena
- populaatio, joka voidaan erottaa piirteidensä ja ominaisuuksiensa perusteella muista jo olemassa olevista koiraroduista
Suomen Kennelliiton koirarekisteriohjeen määritelmän mukaan rotu katsotaan tunnustetuksi, kun FCI on hyväksynyt sen rotumääritelmän. Jos Suomeen tuotavalla uudella rodulla ei ole FCI:n hyväksymää rotumääritelmää, rodun rekisteröinti ER-rekisteriin voidaan hyväksyä Kennelliiton hallituksen päätöksellä.
Englannin The Kennel Clubin määritelmä rodusta: koiralla on kolmen sukupolven sukutaulu, jossa esivanhemmat ovat samaa rotua. The Kennel Club ei enää määrittele puhdasrotuisuutta.
Koira ei edusta tiettyä rotua, jos sitä ei ole rekisteröity tai merkitty yleisesti tunnustettuun rotukirjaan. Tunnistusmerkintään liittyy koiran omistajatieto, joka ei siis tee koirasta rekisteröityä, tietyn populaation yksilöä. Eri rotujen risteytykset, joita ei ole hyväksytty koirarekisteriin, eivät edusta mitään rotua, vaikka niille annettaisi erilaisia nimiä, esimerkiksi cockapoo tai chipom.
Jalostus on eläinkannan laadun parantumista
Koirarotujen jalostus on systemaattisella valinnalla ja parituksilla aikaansaatua eläinkannan laadun parantumista. Jos eläinkannan laatu ei parane, ei ole kyse jalostuksesta. Jalostus on hyvin pitkäjänteistä työtä koirienkin kohdalla. Jalostusta ei voida toteuttaa yhden sukupolven aikana vaan siihen tarvitaan useampi sukupolvi. Eläinkannan laadun parantuminen yhdessä sukupolvessa on usein sattumaa, jolla ei ole välttämättä vaikutusta seuraaviin sukupolviin, eikä silloin ole tapahtunut merkittävää jalostumista.
Vain periytyviä ominaisuuksia voidaan jalostaa. Kasvattajalla on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa ympäristötekijöihin sen jälkeen, kun pentu lähtee maailmalle. Ohjeita, neuvoja ja suosituksia voidaan antaa, mutta on täysin omistajasta kiinni, noudatetaanko niitä. Jalostusvalinnoissa voidaan siten ottaa huomioon vain tekijät, jotka liittyvät perimään. Rakenteen, luonteen, käyttöominaisuuksien ja erilaisten sairauksien tausta on usein perimässä.
Jalostusta ei voida toteuttaa yhden sukupolven aikana vaan siihen tarvitaan useampi sukupolvi.
Jalostusvalinnoissa tulisi huomioida paitsi yksilöiden ominaisuudet myös koko kannan eli rodun populaation ominaisuudet ja tila. Usein keskitytään liiaksi omien koirien ominaisuuksiin, eikä oteta huomioon koko rodun tilaa Suomessa ja Pohjoismaissa sekä sen lisäksi maailmanlaajuisesti. Rodun jalostus on aina populaation jalostusta.
Hieman koiranjalostuksen historiaa
Monien rotujen alkuperä ulottuu kauas historiaan, perustuu pitkälti tauluihin, kirjoituksiin ja perimätietoon. Monien rotujen jalostuksen historia ajoittuu 1870-luvulle, jolloin ensimmäiset rotukirjat ja kennelklubit perustettiin. Esimerkiksi Suomen Kennelliitto on perustettu vuonna 1889. 1800-luvun puolenvälin jälkeen viktoriaaninen aika on myös modernin koiranjalostuksen alku.
Viktoriaaninen aika oli kulttuurihistoriallisesti erityinen aika. Britanniassa valtaosa väestöstä eli niin sanottu tavallinen kansa harrasti lintujen kasvatusta, esimerkiksi kirjekyyhkyjä. Koirien pito ja kasvatus oli vielä yläluokan harrastus. Viktoriaanisena aikana tämä alkoi vähitellen muuttua, kun keskiluokka, osin myös köyhälistö, kiinnostui koirista. Koirien ja muiden lemmikkien pidosta tuli sosiaalisesti hyväksyttyä ja koirien arvo nostettiin esille. Metsästysharrastus siirtyi yläluokalta keskiluokalle ja työväestölle. Tuli tarve jalostaa koiria uusiin käyttötarkoituksiin.
Koiranjalostuksen historia muuttui merkittävästi vasta toisen maailmansodan jälkeen, kun monien rotujen jalostusta jatkettiin Euroopassa ensin avoimin rotukirjoin. Osittain tämä johtui siitä, että monien rotujen kannat romahtivat sotien seurauksena ja jalostukseen haalittiin mitä oli tarjolla. Puhdasrotuisuudesta ja ulkomuotojalostuksesta tuli merkittävämpää, kuin monimuotoisuutta ja käyttöominaisuuksia korostavasta jalostuksesta vasta 1950–1960– luvuilla. Vasta viimeisen 50 vuoden aikana rotujen ulkonäkö ja ominaisuudet ovat muuttuneet merkittävästi alkuperäisestä. Tänä päivänä jalostus perustuu pitkälti niin sanottuihin puhtaisiin sukulinjoihin.
Koirarotujen sukupuu ja perimä
NHGRI (National Human Genome Research Institute, US) analysoi DNA-näytteitä 161 eri rodulta. Tulosten perusteella on luotu koirarotujen sukupuu, joka jakaa rodut ryhmiin niiden yhteisen historian perusteella. Nämä suvut kuvaavat sitä, kuinka paljon koirat ovat kesyyntymisen aikana toimineet eri työtehtävissä. Esimerkiksi metsästyskoirien suku pitää sisällään seisojat ja noutajat, paimenkoira koostuvat paimenkoirista ja lammaskoirista, terrierit ovat oma sukunsa.
Tutkijat erottivat näillä perusteilla 23 eri samansukuisten rotujen sukua. Rotujen historiasta tunnistettiin DNA:n perusteella yli 150 rotujen risteytymää, joita tapahtui erillisten rotujen kehityksen aikana. Suurin osa roduista on genomitiedon perusteella syntynyt viimeisten 200 vuoden aikana. Tulokset tukevat aikaisempia arvioita siitä, että nykyiset koirarodut ovat kehittyneet 1800- luvulla ja sen jälkeen. Koirarodut muodostavat toiminnallisia ryhmiä. Jako rakenteellis- toiminnalliseen tyyppiin noudattelee osittain nykyistä roturyhmien ryhmäjakoa.
Koiran perimä julkaistiin vuonna 2005 kansainvälisessä tiedejulkaisussa Nature. Se avasi tien rotukoirien geenien valtakuntaan. Sen jälkeen tieto koirien geeneistä on lisääntynyt valtavasti. Kaikista ihmisten kesyttämistä eliölajeista eniten perimämuutoksia on tapahtunut koirissa.
Rotukoirien jalostuksen haasteet
Kaikkiin rotuihin on niiden jalostushistorian aikana rikastunut ominaisuuksia, jotka ovat muuttaneet koirien ulkonäköä ja käyttöominaisuuksia, mutta lisänneet myös sairauksia. Joillakin roduilla ulkonäkö on suoraa seurausta perimässä tapahtuneista muutoksista, joista on tullut rotuominaisuuksia, esimerkiksi joidenkin rotujen karvattomuus. Sitä mukaa, kun tieto koiran perimästä on lisääntynyt, on muutosten seuraukset saaneet uuden tulkinnan. Osalla rotuominaisuuksista on suoraa vaikutusta yksilöiden hyvinvointiin.
Se mikä koirassa on tärkeintä, on pitkälti jokaisen oman määrittelyn varassa, mutta nyky-yhteiskunnan ja lainsäädännön näkökulmasta tärkeintä on koiran terveys ja hyvinvointi. Kennelliiton jäsenistön jäsenkyselyn tulosten perusteella koiran terveys ja hyvinvointi on jäsenille tärkeintä. Koira on terve, kun se pystyy liikkumaan, hengittämään, syömään ja elämään vaivatta ja ilman suurempaa fyysistä tai psyykkistä ponnistusta sekaravintoa käyttävälle lihansyöjille lajityypillistä elämää. Rotupiirteet eivät saisi olla niin liioiteltuja, etteikö koiralle ominainen elämä olisi mahdollista.
Koira on terve, kun se pystyy liikkumaan, hengittämään, syömään ja elämään vaivatta ja ilman suurempaa fyysistä tai psyykkistä ponnistusta sekaravintoa käyttävälle lihansyöjille lajityypillistä elämää.
Monissa roduissa on historian taakkaa, joka johtuu geeniperimän kaventumisesta ja sairausgeenien rikastumisesta populaatioon. Monien koirarotujen toivotut rotuominaisuudet ovat osoittautuneet hyvinvointia ja eliniänodotetta alentaviksi tekijöiksi. Muutoksiin vaaditaan usein pitkäjänteistä jalostustyötä ja yleinen päätös siitä, miten ja mitä muutetaan. Rotujen harrastajien keskuudessa näkemykset eroavat, eikä yhteistä säveltä ole helppo löytää.
Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmat (PEVISA) ovat rotukohtaisia, ensimmäiset vuodelta 1984. Tällä hetkellä rekisteröinteihin vaikuttava ohjelma on voimassa liki 150 rodulla. Vuonna 2021 tehtiin noin 94 000 PEVISA-ohjelmiin kuuluvaa tai vapaaehtoista virallista tutkimusta. Haasteena on se, että miten saadaan tavalliset koiranomistajat viemään koiransa tutkimuksiin. Tutkimukset ovat avoimia kaikille Kennelliiton rekisteröidyille koirille, ei vain jalostuskoirille. Haasteena ovat myös tutkimusten kustannukset.
Rotukoirajalostuksen tulevaisuus
Jalostuksen ongelmia on tuotu useiden tahojen toimesta esille jo vuosikymmeniä sitten ja paljon on jo tehty. Eläinlääkärit ovat kiinnittäneet huomiota ongelmiin maailmanlaajuisesti. Eri maissa viimeaikaiset rotuja kieltävät päätökset perustuvat lakiin. Voidaan pohtia, paraneeko rotukoirajalostuksen tilanne, sillä että rotuja kielletään ja rajoitustoimet kohdistuvat ensisijaisesti rekisteröityihin rotukoiriin.
Tulevaisuudessa Suomessa uusi eläinten hyvinvointilaki ja Ruokaviraston valmistelemat raportit määrittelevät sitä, mitä voidaan tehdä ja mikä on kiellettyä. Uusi eläinten hyvinvointilaki tulee voimaan 1.1.2023 ja siinä on entistä tarkemmin säädelty jalostusta. Laki on yleisellä tasolla ja ilmaisee tahtotilan. Suomi on edelläkävijämaa roturisteytysten osalta ja niiden tuloksista ei vielä voida tehdä pitkälle luotaavia johtopäätöksiä.
Webinaariluennon päätteeksi Kirsi Sainio halusi osoittaa kunnioituksensa suomalaisia koirankasvattajia kohtaan. Hän totesi, että Kennelliiton piirissä toimivat koirankasvattajat ovat pääsääntöisesti vastuullisia ja tekevät pyyteetöntä työtä harrastamiensa ja rakastamiensa rotujen eteen. Suomalainen koirankasvatus on pääsääntöisesti kotikasvatusta, jossa koirat ovat perheenjäseniä. Koirankasvattajat ovat samanlaisia koiranomistajia kuin muutkin. He rakastavat ja huolehtivat koiristaan ja pyrkivät omissa toimissaan siihen, että heidän kasvattamansa koirat ovat terveitä, hyvinvoivia ja elävät pitkän elämän. Vastuu koirista ja niiden hyvinvoinnista on meillä kaikilla, Kennelliitolla, kasvattajilla, omistajilla ja harrastajilla.
Suomalainen koirankasvatus on pääsääntöisesti kotikasvatusta, jossa koirat ovat perheenjäseniä.
Kirsi Sainio päätti ”Rotukoirien jalostuksen haasteet nyt ja tulevaisuudessa” luennon toteamalla, että tulevaisuutta on vaikea ennustaa ja jokainen voi tehdä vain parhaansa. Kiitos jälleen erittäin mielenkiintoisesta luennosta Kennelliitto ja jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja dosentti FT Kirsi Sainio. On erittäin tärkeää, että jalostukseen liittyvistä aiheista puhutaan laajalle kuulijakunnalle. Arvostan myös sitä, että luennolla kiitettiin suomalaisten kasvattajien tekemää työtä, joka on usein jopa aiheettoman kovan kritiikin kohteena.
