Miksi rotuni on pitkäkarvainen collie?

Kerron tässä blogitekstissä, miten päädyin 16 vuotta sitten valitsemaan kaikista maailman koiraroduista omakseni juuri pitkäkarvaisen collien ja miksi olen pysynyt rodun parissa.

Collie-kirjan ahkeraa selailua

Minulla ja miehelläni on nyt ollut pitkäkarvaisia collieita noin 16 vuotta, seitsemän pitkäkarvaista collieita, joista kaksi urosta ja viisi narttua, ja kolme omaa pentuetta. Minusta siis tuli koiraihminen vasta nuorena aikuisena kun haimme ensimmäisen pitkäkarvaisen collien, bluemerlevärisen uroksen Robinin kotiin vuonna 2003 Heinolasta. Sitä ennen olin lukenut erittäin tarkkaan Anja Alvaston ja Suvi Hirvosen Collie-kirjaa ja ihailin siinä olevia kuvia. Etsin koiratietoa kirjoista ja soitin jopa Kennelliiton neuvontaan rotua pohtiessani. Pitkäkarvainen collie on todella kaunis koirarotu, varsinkin bluemerle sykähdytti ja totta kai ensimmäiseksi koiraksi valikoitui bluemerleuros.

Pitkäkarvainen collie tuntui sopivan hyvin kaikkiin toivomuksiini. Minulle oli tärkeää jo heti alussa, että valitsemani koirarotu on keskikokoinen, niin sanotusti koiran kokoinen, sitä ei tarvitse lähtökohtaisesti pukea Suomessa normaalikeleillä eikä rotu aseta mitään rajoituksia mahdollisten koiramaisten harrastusten suhteen, sillä on siis oikeudet osallistua palveluskoirakokeisiin eikä mikään muukaan harrastus agilitystä tokoon ole poissuljettu.

Ennen ensimmäistä omaa koiraa meillä oli lyhyen aikaa hoidossa ystäväni kiltti colliemix, jonka luonteeseen ihastuin. Miellyttämisenhaluinen, ystävällinen ja tietyllä tapaa kuin ihmisenmieli. Sellaisen koiran itsekin halusin ja juuri sitä collie vaikutti olevan. Toisen ystävän hoidossa ollut dalmatialainen näytti, mitä en aloittelijana halunnut. Se oli kuin tankki, joka vei minua lenkillä kuten itse halusi ja söi kaiken mitä löysi. Juuri pitkäkarvainen collie tuntui olevan se ainoa oikea, johon ajatukset aina kääntyivät muita rotuja pohtiessa.

Toivoin ensimmäisen koirani olevan sellainen, jota pystyn aloittelevana koiranomistajana ulkoiluttamaan yksin ilman suurempia ongelmia. Tällä hetkellä 16 vuotta myöhemmin lenkkeilytän viittä collieitani lähiössä hihnalenkeillä samalla kertaa. Vastaantulevien koirien ja skeittaajien ohitus on toisinaan haastavaa, muttei koskaan siksi, etten jaksaisi fyysisesti pidellä koiria. Meillä ei ole suurta aidattua pihaa vaan koirat lenkkeilytetään päivittäin hihnalenkeillä.

Toiveena kaksinkertainen turkki

Alkuselvittelyjen mukaan pitkäkarvaisen collien turkki vaikutti juuri sopivan helppohoitoiselta ja säänkestävältä. En halunnut koiraa, jota joutuu jatkuvasti trimmaamaan tai pukemaan Suomen olosuhteissa. Allergikkona arvostan tiivistä kaksinkertaista turkkia ja paksua alusvillaa, joka sitoo koiran allergisoivaa hilsettä itseensä. En kuitenkaan voi suositella juuri pitkäkarvaista collieta erityisesti allergikoille, koska allergiat ovat hyvin yksilöllisiä.

Pitkäkarvaisen collien turkista irtoaa karvanlähtöaikaan runsaasti pölyä ja karvaa, mutta karvaa ei lähde jatkuvasti ympäri vuoden. Irtokarva ei kiinnity neulamaisesti vaatteisiin kuten dalmatialaisen karva. Allergikolle tai siivousintoilijalle karvanlähtöaika voi silti olla haastavaa. Vaikka turkki on pitkäkarvaisen koirarodun turkiksi melko helppohoitoinen, sekin vaatii säännöllistä kunnollista hoitoa eikä sitä voi jättää hoitamatta ilman, että koiran hyvinvointi kärsii.

Ensimmäisen koiran jälkeen

Ensimmäisen koirani Robinin kautta tutustuin koiranomistajan maailmaan, koiraharrastuksiin ja collierotuun enemmän. Tutustuin myös muihin koiraharrastajiin. Ensimmäiset koiraharrastukseni olivat match showt ja perustottelevaisuus, mieheni teki agilityn alkeita Robinin kanssa. Otimme muutaman vuoden päästä Robinille kaveriksi tricoloururoksen Rikun, jonka kanssa aloin harrastamaan tavoitteellisesti agilitya ja tokoa. Aloin yhä enemmän pohtimaan, millainen on pitkäkarvainen collie ja arvostin erityisesti kaikkia collieiden kanssa harrastavia.

Olen vuosien mittaan tutustunut moniin muihin koirarotuihin ja pohtinut muita rotuja, mutta päätynyt jatkamaan edelleen collienomistajana. Pitkäkarvaisesta colliesta on tullut todella rakas ja tuttu. Meillä on nyt ollut kaiken kaikkiaan seitsemän pitkäkarvaista collieta vuoden 2003 jälkeen, kaksi urosta ja viisi narttua ja olen päätynyt myös kasvattamaan kolme omaa pentuetta kennelnimellä Riemumielen. Kokemus ja kasvattaminen on opettanut nöyryyttä. Sanonta “Mitä enemmän luulet tietäväsi, sitä vähemmän usein tiedät” pitää usein paikkansa.

Olen aina aiemmin pitänyt meille ehdottomana maksimina neljää koiraa kerrallaan kotona, mutta nyt “olosuhteiden pakosta” meillä asuu viisi pitkäkarvaista collienarttua, joista kaksi on kodinvaihtajia. Harrastajalle viisi aktiivi-ikäistä koiraa on aika iso määrä, oma ihanteeni tällä hetkellä olisi kaksi. Toisin kuin 16 vuotta sitten olisin voinut kuvitellut, en ole tähän mennessä vieläkään kaiken oppinut rodun suhteen vaan opin jatkuvasti uutta.