Palaan tässä blogikirjoituksessa kesän retkimuistoihin ja niistä tarkemmin sanottuna meidän päivävaellukseen Patvinsuon kansallispuistossa. Kävimme Patvinsuolla heinäkuun lopussa kesälomien aikana ja koiristamme siellä oli mukana reippailemassa pitkäkarvaiset colliet Vappu ja Sansa.

Patvinsuo sijaitsee Pohjois-Karjalassa Lieksan ja Ilomantsin alueilla ja sen sanotaan olevan yksi erämaisimmista kansallispuistoistamme, jossa on runsas suurpetokanta. Patikoimme kansallispuistossa noin 12 kilometrin mittaisen reitin, joka seurasi osittain Suomunkiertoa ja osittain Mäntypolkua. Näimme matkan varrella harmaantuneita kelopuita, pitkiä vaaleita hiekkarantoja, pitkospuita ja soita, sammaleenvihreää kangasmetsää ja kauniita järvimaisemia. Reittien lähtöpaikalta löytyi varoituslappu, jossa kerrottiin, että karhuja liikkuu alueella runsaasti. Karhun pääsimme kuitenkin näkemään tällä kertaa vain puiston logossa.

Aluksi pätkä Mäntypolkua pitkin

Kesäinen seikkailu alkoi, kun lähdimme ajamaan Joensuusta kohti Patvinsuota jo varhain tiistaiaamuna, koska pelkäsin aiemman ruuhkaisen Kolin kokemuksen perusteella, että kansallispuiston parkkipaikkatilanne olisi hankala. Pääkaupunkiseudun kansallispuistoissa Nuuksiossa ja Sipoonkorvessa on ollut viime aikoina erityisen ruuhkaista ja arvelin, että ennakointi olisi paikallaan. Siispä saavuimme aamukahdeksan maissa Patvinsuon Suomun Luontotuvalle, johon johti melko huonokuntoinen tie. Luontotuvan parkkipaikalla oli tyhjiä paikkoja onneksi runsaasti. Näimme lähtöpaikalla vain muutamia muita retkeilijöitä ja moni retkeilijä nukkui vielä aamu-unia teltassaan.

Collietytöt Sansa (RTK2 Goldentroll’s Song Of Ice And Fire) ja Vappu (RTK1 Riemumielen Hunajatassu) Patvinsuon kansallispuiston infokyltillä. Kansallispuiston logoa koristaa karhu ja niitä elääkin kansallispuiston alueella runsaasti. Patvinsuon kansallispuisto on perustettu vuonna 1982. Sen pinta-ala on 105 neliökilometriä ja alueella on 80 kilometriä merkittyjä polkuja.

Aamun säätila oli puolipilvinen ja lämpöasteita oli vähän alle parinkymmentä eli juuri sopiva kesäiselle retkelle. Tälle alkukesälle tyypillisillä kolmenkymmenen asteen helteillä reissu olisi jäänyt tekemättä. Suomun Luontotuvan parkkipaikalta oli lyhyt kävelymatka merkityille reiteille, joista valitsimme Mäntypolun ja Suomunkierron yhdistelmän.

Sansa on valmiina lähtöön. Aloitimme reitin Mäntypolkua pitkin, jota kuljimme pari kilometriä Kuikkaniemeä kohti. Mäntypolku on kokonaisuudessaan 4,5 kilometrin pituinen, josta kuljimme siis noin puolet ja jatkoimme Suomunkierron reitille. Patvinsuon polut ovat melko helppokulkuisia ja hyvin maastoon merkittyjä.
Polku on aluksi leveä ja helppokulkuinen, mutta kapenee myöhemmin. Mäntypolku on merkitty maastoon sinisin merkein. Alkumatkasta Mäntypolku kulkee samaa reittiä kuin Suomunkierto ja myöhemmin reitit erkanevat. Mäntypolun varrella voi ihastella vaihtelevia metsä-, suo- ja hiekkarantamaisemia ja sitä suositellaan reitiksi ensikertalaiselle Patvinsuon kävijälle.
Collietytöt Vappu ja Sansa ylittämässä puroa Mäntypolun varrella. Reittien varrella oli useita collieille sopivia juomapaikkoja, joten vettä ei tarvinnut varata mukaan muuten kuin koirille varmuuden vuoksi ja toki ihmisille.

Lyhyt tauko Suomunjärven hiekkarannalla

Kuljimme Mäntypolkua pitkin kohti Kuikkaniemeä, jota reunustaa molemmin puolin pitkät vaaleat hiekkarannat ja jonka ympärillä avautuu suuri kirkasvetinen Suomunjärvi. Rannalta avautui upeat järvimaisemat ja pidimme rantahietikolla lyhyen evästauon. Päivä oli tuulinen ja pilvinen ja lämpötila oli tälle hellekesälle harvinaisen viileä, joten uiminen jäi toiseen kertaan. Suomunjärven ympäristössä on ollut asutusta jo 1600-luvulla ja siellä on ollut useita vanhoja kalasaunoja ja -mökkejä. Yksi kaulasaunoista löytyy aivan Kuikkaniemen päästä.

Minä ja colliet Vappu ja Sansa poseeraamassa Patvinsuon Suomunjärven hiekkarannalla. Suomunjärvellä on rantaviivaa 34 kilometriä, josta jopa 24 kilometriä on kaunista vaaleaa hiekkarantaa.
Suomunjärveä voi ihailla rannalta käsin tai vaihtoehtoisesti Suomun Luontotuvalta voi vuokrata muun muassa kanootteja ja veneitä ja suunnata niillä järvelle tai luontotuvalta voi myös vuokrata rantasaunan.
Sansan juomatauko Suomunjärven rannalla. Järvi on todella kirkasvetinen ja colliet kahlailivat rannassa mielellään. Vappu tai Sansa eivät kumpikaan ole uimareita, mutta olisin itse mennyt uimaan, jos sää olisi ollut lämpimämpi.
Jussi tutkii Kuikkaniemen kalasaunan opastaulua. Kuikkaniemen kalasauna löytyy aivan Kuikkaniemen päästä. Kuikkaniemessä oli jo 1600-luvulla asuttu pysyväluonteisesti. Nykyinen savupirtti, jo kolmas samalla niemellä sijaitseva, on rakennettu 1800-luvulla seudun asukkaiden kalasaunaksi. (Lähde: opastaulu)
Sansa istuu harmaan patvinkelon päällä. Patvinsuon kansallispuisto on mahdollisesti saanut nimensä sanasta patvinkelo, joka tarkoittaa hopeanharmaata ja mukurapintaista kelopuuta. Niitä näkyi kansallispuistossa runsaasti.

Loppureitti Suomunkiertoa pitkin

Jatkoimme Suomunjärven hiekkarannoilta eteenpäin lyhyen evästauon jälkeen. Mäntypolku ja Suomunkierto erkanivat nyt omiksi reiteikseen ja jatkoimme Suomunkierron suuntaan. Kuljimme Suomunkiertoa noin kahdeksan kilometrin pituisen reitin ja täällä polut olivat alkumatkaan verrattuna kapeita ja osittain huonokuntoisia. Suomunkierto kokonaisuudessaan on 15 kilometrin rengasreitti. Päätimme, että reitti, jossa yhdistyy pätkät Mäntypolkua ja Suomunkiertoa on meille sopiva pituudeltaan tälle reissulle.

Suomunkierto on merkitty maastoon oranssinkeltaisella ympyrällä. Reittimerkkejä on maastossa tiheästi eikä reitiltä pääse helposti eksymään.
“Mennään jo”, Vappu tuumii. Suomunkierto kiertää erämaisen ja hiekkarantaisen Suomunjärven. Kuljimme reitillä lyhyitä pätkiä pitkospuita pitkin. Meitä ei tullut vastaan koko vaellusretken aikana yhtäkään toista retkeilijää paria retkeilyseuruetta lukuunottamatta, jotka kulkivat meitä vastaan aivan viimeisillä kilometreillä paluumatkalla. Saimme kulkea useita tunteja täydessä luonnonrauhassa.
Kulkemallamme Suomunkierron osuudella maasto oli pääosin tasaista ja kuivaa kangasmetsämaastoa. Maastoa koristi runsas määrä kauniita harmaita kelopuita.
Kaatuneet kelopuut näyttivät luonnon taideteoksilta. Ne loivat metsään upean epätodellisen tunnelman.
Vappu valmiina sillan ylitykseen. Tämä puron ylittävä vanha silta on varmasti jo kantanut monta retkeilijää ja oli jo kiikkerän näköinen.

Olimme suunnitelleet etukäteen, että jatkamme Suomunkierron osuuden jälkeen Mäntypolun reitin kokonaisuudessaan loppuun. Päätimme kuitenkin jättää sen tällä kertaa väliin ja suuntasimme kohti lähtöpaikkaa kun matkaa oli taitettu jo yli kymmenen kilometriä. Mäntypolun ja Suomunkierron pätkien yhdistelmään kului meiltä aikaa taukoineen noin kolme ja puoli tuntia. Emme kulkeneet kumpaakaan reittiä kokonaisuudessaan läpi, koska aika ei olisi riittänyt siihen tällä kertaa emmekä olleet varautuneet pidempään vaellukseen.

Hyvän pituinen reitti päiväretkeksi

Molempien osittain kulkemiemme reittien vaativuusluokiksi on merkitty helppo ja allekirjoitan tämän täysin. Raskaimmat osuudet olivat sellaisia pätkiä, joilla polkujen kunto oli päässyt huonoksi ja poluilla oli runsaasti korkeita paljaita puunjuuria, joita täytyi varoa kulkiessa ja nostella jalkoja korkeammalle. Collietytöt jaksoivat kulkea mukana reippaina alusta loppuun. Eteneminen sujui parhaiten, kunhan Vappu kulki joukon johdossa ja Sansa seurasi sen perästä. Toisinpäin sujuminen ei ollut niin sujuvaa, koska silloin Sansan vauhti hiipui.

Aivan reissumme lopuksi alkoi sataa pientä tihuttelua runsaammin, joten loppureitin osuudella kamera oli repussa vedeltä turvassa ja valokuvat jäivät ottamatta. Se ei haitannut, koska otin onneksi alkumatkasta paljon valokuvia. Sade ei muutenkaan haitannut reissua eikä edes hyttysistä ollut juuri lainkaan häiriötä liikkuessa, vaikka ne aina taukojen aikana alkoivat parveilla ympärillä.

Patvinsuo on upea retkikohde, johon menen mielellään uudestaan. Seuraavalla kerralla olisi mielenkiintoista kokeilla kansallispuiston muita merkittyjä reittejä tai kulkea esimerkiksi 15 kilometrin pituinen Suomunkierto kokonaisuudessaan.
Iloiset retkeilijät Sansa (RTK2 Goldentroll’s Song Of Ice And Fire) ja Vappu (RTK1 Riemumielen Hunajatassu) Patvinsuon kansallispuistossa. Taustalla näkyy kansallispuistolle tyypillistä kuivaa kangasmetsämaisemaa. Ehkä tuolta jostain puiden takaa meitä kurkkii kansallispuiston logosta tuttu karhu.

Voit lukea lisää aiempia vaellusaiheisia juttujani kategoriasta: Vaellus. Kerron esimerkiksi yhdessä aiemmassa blogijutussa meidän retkestä Teijon kansallispuistossa: Collieiden kanssa Teijon kansallispuistossa.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: