Palaan tässä blogikirjoituksessa kesän retkimuistoihin ja niistä tarkemmin sanottuna meidän päivävaellukseen Patvinsuon kansallispuistossa. Kävimme Patvinsuolla heinäkuun lopussa kesälomien aikana ja koiristamme siellä oli mukana reippailemassa pitkäkarvaiset colliet Vappu ja Sansa.
Patvinsuo sijaitsee Pohjois-Karjalassa Lieksan ja Ilomantsin alueilla ja sen sanotaan olevan yksi erämaisimmista kansallispuistoistamme, jossa on runsas suurpetokanta. Patikoimme kansallispuistossa noin 12 kilometrin mittaisen reitin, joka seurasi osittain Suomunkiertoa ja osittain Mäntypolkua. Näimme matkan varrella harmaantuneita kelopuita, pitkiä vaaleita hiekkarantoja, pitkospuita ja soita, sammaleenvihreää kangasmetsää ja kauniita järvimaisemia. Reittien lähtöpaikalta löytyi varoituslappu, jossa kerrottiin, että karhuja liikkuu alueella runsaasti. Karhun pääsimme kuitenkin näkemään tällä kertaa vain puiston logossa.
Aluksi pätkä Mäntypolkua pitkin
Kesäinen seikkailu alkoi, kun lähdimme ajamaan Joensuusta kohti Patvinsuota jo varhain tiistaiaamuna, koska pelkäsin aiemman ruuhkaisen Kolin kokemuksen perusteella, että kansallispuiston parkkipaikkatilanne olisi hankala. Pääkaupunkiseudun kansallispuistoissa Nuuksiossa ja Sipoonkorvessa on ollut viime aikoina erityisen ruuhkaista ja arvelin, että ennakointi olisi paikallaan. Siispä saavuimme aamukahdeksan maissa Patvinsuon Suomun Luontotuvalle, johon johti melko huonokuntoinen tie. Luontotuvan parkkipaikalla oli tyhjiä paikkoja onneksi runsaasti. Näimme lähtöpaikalla vain muutamia muita retkeilijöitä ja moni retkeilijä nukkui vielä aamu-unia teltassaan.
Aamun säätila oli puolipilvinen ja lämpöasteita oli vähän alle parinkymmentä eli juuri sopiva kesäiselle retkelle. Tälle alkukesälle tyypillisillä kolmenkymmenen asteen helteillä reissu olisi jäänyt tekemättä. Suomun Luontotuvan parkkipaikalta oli lyhyt kävelymatka merkityille reiteille, joista valitsimme Mäntypolun ja Suomunkierron yhdistelmän.
Lyhyt tauko Suomunjärven hiekkarannalla
Kuljimme Mäntypolkua pitkin kohti Kuikkaniemeä, jota reunustaa molemmin puolin pitkät vaaleat hiekkarannat ja jonka ympärillä avautuu suuri kirkasvetinen Suomunjärvi. Rannalta avautui upeat järvimaisemat ja pidimme rantahietikolla lyhyen evästauon. Päivä oli tuulinen ja pilvinen ja lämpötila oli tälle hellekesälle harvinaisen viileä, joten uiminen jäi toiseen kertaan. Suomunjärven ympäristössä on ollut asutusta jo 1600-luvulla ja siellä on ollut useita vanhoja kalasaunoja ja -mökkejä. Yksi kaulasaunoista löytyy aivan Kuikkaniemen päästä.
Loppureitti Suomunkiertoa pitkin
Jatkoimme Suomunjärven hiekkarannoilta eteenpäin lyhyen evästauon jälkeen. Mäntypolku ja Suomunkierto erkanivat nyt omiksi reiteikseen ja jatkoimme Suomunkierron suuntaan. Kuljimme Suomunkiertoa noin kahdeksan kilometrin pituisen reitin ja täällä polut olivat alkumatkaan verrattuna kapeita ja osittain huonokuntoisia. Suomunkierto kokonaisuudessaan on 15 kilometrin rengasreitti. Päätimme, että reitti, jossa yhdistyy pätkät Mäntypolkua ja Suomunkiertoa on meille sopiva pituudeltaan tälle reissulle.
Olimme suunnitelleet etukäteen, että jatkamme Suomunkierron osuuden jälkeen Mäntypolun reitin kokonaisuudessaan loppuun. Päätimme kuitenkin jättää sen tällä kertaa väliin ja suuntasimme kohti lähtöpaikkaa kun matkaa oli taitettu jo yli kymmenen kilometriä. Mäntypolun ja Suomunkierron pätkien yhdistelmään kului meiltä aikaa taukoineen noin kolme ja puoli tuntia. Emme kulkeneet kumpaakaan reittiä kokonaisuudessaan läpi, koska aika ei olisi riittänyt siihen tällä kertaa emmekä olleet varautuneet pidempään vaellukseen.
Hyvän pituinen reitti päiväretkeksi
Molempien osittain kulkemiemme reittien vaativuusluokiksi on merkitty helppo ja allekirjoitan tämän täysin. Raskaimmat osuudet olivat sellaisia pätkiä, joilla polkujen kunto oli päässyt huonoksi ja poluilla oli runsaasti korkeita paljaita puunjuuria, joita täytyi varoa kulkiessa ja nostella jalkoja korkeammalle. Collietytöt jaksoivat kulkea mukana reippaina alusta loppuun. Eteneminen sujui parhaiten, kunhan Vappu kulki joukon johdossa ja Sansa seurasi sen perästä. Toisinpäin sujuminen ei ollut niin sujuvaa, koska silloin Sansan vauhti hiipui.
Aivan reissumme lopuksi alkoi sataa pientä tihuttelua runsaammin, joten loppureitin osuudella kamera oli repussa vedeltä turvassa ja valokuvat jäivät ottamatta. Se ei haitannut, koska otin onneksi alkumatkasta paljon valokuvia. Sade ei muutenkaan haitannut reissua eikä edes hyttysistä ollut juuri lainkaan häiriötä liikkuessa, vaikka ne aina taukojen aikana alkoivat parveilla ympärillä.
Voit lukea lisää aiempia vaellusaiheisia juttujani kategoriasta: Vaellus. Kerron esimerkiksi yhdessä aiemmassa blogijutussa meidän retkestä Teijon kansallispuistossa: Collieiden kanssa Teijon kansallispuistossa.
