Koirien narulelujen tekeminen itse on helppoa ja erittäin koukuttavaa puuhaa. Olen tehnyt satoja naruleluja omille ja kaverien koirille harrastuksena, lahjoittanut niitä match show -palkinnoiksi ja myynytkin muutaman parin viime vuoden aikana. Moni pitkäkarvainen colliepentu on saanut uuteen kotiin lähtiessä mukaan oman narulelun tai pari.

Innostun käsitöistä kausittain, mutten ole niissä erityisen näppärä. Kun aloitin narulelujen tekemisen, etsin netistä helppoa yksinkertaista ohjetta ja sellaista oli hankala löytää. Haluan nyt jakaa narulelujen tekemisestä oppimani viisaudet ja toivottavasti näistä on hyötyä muillekin. Jaan tässä blogikirjoituksessa helpot tee se itse -ohjeet kahden erilaisen narulelun tekemiseen.

Pitkäkarvainen collie Kaisla esittelee ylpeänä omaa naruleluaan.

Narulelujen materiaali

Käytän narulelujen materiaalina pääasiassa Novita Strömsö trikookudelankaa tai muita trikoolankoja. Narulelujen materiaaliksi sopii trikoon lisäksi esimerkiksi fleece tai ylijäämä- ja kierrätysmateriaalit. Olen kokeillut myös kierrätyspuuvillalankaa, joka on saatu trikooteollisuudessa syntyvistä jäännöstilkuista. Ekologista kierrätyspuuvillalankaa voi ostaa isoissa vyyhdeissä esimeriksi Porvoon teetee Shopista.

Eniten käyttämäni Novita Strömsö on pehmeä ja taipuisa trikookudelanka, jonka sisällä on kevytvanu. Strömsö sisältää 68 % puuvillaa ja 32 % polyamidia ja tuotteet voidaan konepestä 40 asteessa. 150 gramman kerä maksaa noin 5-7 euroa ja siinä on 99 metriä lankaa eli parista lankakerästä saa aika monta narulelua.

Ohje pyöreälle kierrekuviolle

Tällä ohjeella voit tehdä yksinkertaisia pyöreänmuotoisia kierrekuviollisia naruleluja, jotka ovat joustavia käytössä. Ohjeen mukaiset lelut sopivat erinomaisesti esimerkiksi pennuille ja pienille koirille. Jos haluat tehdä jykevämpiä naruleluja, lisää lankojen määrää tai käytä leveämpää trikookangasta. Aloittelijan on helpompi tehdä naruleluja, jos käytössä on kahta eriväristä trikoota, kuten esimerkkikuvissa.

Tarvitset narulelujen tekemiseen trikoota ja sakset. Aivan ensimmäiseksi leikkaa kahdesta erivärisestä trikoolankarullasta neljä noin kolmen metrin mittaista pätkää eli kaksi pätkää kumpaakin väriä. Aloita narulelun tekeminen langanpätkien puolivälistä.

Vaihe 1: Laita langat ristikkäin puolivälistä. Nosta lanka 1 langan 2 päälle.
Vaihe 2: Nosta lanka 2 lankojen 1 ja 3 yli.
Vaihe 3: Nosta lanka 3 lankojen 2 ja 4 yli
Vaihe 4: Pujota lanka 4 langan 1 muodostaman silmukan läpi
Vaihe 5: Kiristä punos ja ensimmäinen kierros on valmis.

Ensimmäinen kierros on nyt valmis. Aloita toinen kierros samalla tavalla kuin ensimmäinen.

Vaihe 6: Aloita kierros alusta. Tämä vastaa aiempaa kohtaa 1.

Ylläolevan vaiheen jälkeen etene siis seuraavasti: nosta lanka 2 lankojen 1 ja 3 yli, nosta lanka 3 lankojen 2 ja 4 yli ja lopuksi pujota lanka 4 langan 1 muodostaman silmukan läpi. Lopuksi kiristä punos. Puno kolmas ja sitä seuraavat kierrokset aivan samalla kuten kaksi ensimmäistä kierrosta.

Jatka narulelun punomista siihen asti, kunnes lankoja on enää jäljellä noin 15 cm. Lopuksi kun narulelu on riittävän pitkä, solmi vastakkaiset samanväriset langat yhteen ja tee lopuksi päättelysolmu. Ensimmäinen kierrekuviollinen narulelusi on valmis.

Valmis kierrekuviollinen narulelu näyttää tältä!

Ohje kulmikkaalle palkkikuviolle

Vaihtelu on kivaa ja kierrekuvion lisäksi voit tehdä niin sanottua palkkikuviota, jossa kaikki lelun neljä sivua ovat kokonaan yksiväriset. Palkkikuvio saadaan aikaan niin, että punot joka toisen kierroksen myötäpäivään ja joka toisen vastapäivään.

Narulelusta tulee näin punottuna hieman tiiviimpi ja napakampi kuin ensimmäisen esimerkin kierrekuviollisesta narulelusta.

Valmis palkkikuviollinen narulelu näyttää tältä!

Narulelut yhteisiin leikkihetkiin

Näiden kahden erilaisen narulelumallin lisäksi olen tehnyt naruleluja, joiden päässä on tennispallo tai kongi, paksummasta materiaalista tehtyjä ja pidempiä naruleluja sekä sydämen muotoon punottuja naruleluja. Vain oma mielikuvitus on rajana. Erilaisia materiaaleja kokeilemalla saat lopputuloksesta vahvemman tai joustavamman.

Pitkäkarvainen collie Riemu ja sydännarulelu. Narulelun voi punoa vaikka sydämen tai ympyrän muotoiseksi.

Tennispallon tuoman painon avulla narulelua on helpompi heittää. Tennispallonarulelun tein niin, että porasin ensin reiän napakkaan tennispalloon, pujotin yli puoliväliin solmitun narulelun langat tennispallon läpi, jatkoin narulelun punomista loppuun ja päättelin normaalisti. Haasteellista pallolelun tekemisessä on se, miten saada tennispallo pysymään tarpeeksi napakasti kiinni narulelussa.

Huom! Narulelua ei kannata jättää koiralle silloin, kun koira jää yksin. Pureskellessa narulelut menevät helposti rikki ja koira voi niellä lelusta irtoavia langanpätkiä. Useimmiten lattialla lojuva narulelu ei ole koirien mielestä muutenkaan kovin mielenkiintoinen eikä lelun arvoa kannata näin vähentää.

Narulelut on tarkoitettu ennen muuta ihmisen ja koiran yhteisiä leikkihetkiä varten. Ne sopivat esimerkiksi kahden lelun leikkiin ja treeneihin palkkioleluksi. Moni koira leikkii mielellään vetoleikkejä joustavien narulelujen kanssa. Osa innostuu naruleluista enemmän, jos niiden päässä on pallo tai jos ne ovat reilusti näiden esimerkkien naruleluja pidempiä. Osalle ne ovat huippuhauskoja sellaisenaan.

Ohjeet narulelun tekemiseen videolla

Helppo ohje koirien narulelujen tekemiseen videolla YouTubessa.

Hauskoja hetkiä kaikille narulelujen punomisen ja naruleluleikkien parissa!

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *