Tämä poikkeuksellinen kevät on ollut todella pysäyttävää aikaa ja halusin kirjoittaa siitä hieman omia pieniä pohdintojani nyt, kun kalenterini on tyhjentynyt. Lukuisilla ihmisillä on ongelmia oman toimeentulon, terveyden ja arjen pyörittämisen kanssa, joten koiraharrastusten peruuntumisen harmittelu tuntuu tässä vakavassa tilanteessa pikkumaiselta.
Lopulta kyseessä on vain harrastus ja muut asiat ovat tällä hetkellä tärkeämpiä. Siitä huolimatta peruuntuneet treenit, kilpailut, kokeet ja näyttelyt ovat harrastajille erittäin suuri muutos arkeen ja vapaa-aikaan sekä tekevät ison loven monen alan yrittäjän toimeentulolle. Muutos on eräänlainen kriisitilanne, johon jokainen reagoi omalla tavallaan. Kriisin tyypilliset vaiheet ovat shokki, reaktio, käsittely ja uudelleen suuntautuminen.
Mahdollisuus irrottautua oravanpyörästä
Heti kun perutuista tapahtumista ja treeneistä sekä treenihallien käyttökielloista alkoi tulla ensimmäisiä ilmoituksia, harmittelin monen muun koiraharrastajan tapaan järkyttyneenä hukkaan menneitä rahoja. Ensifiilis oli, että eihän tämä voi olla tottakaan! Laskeskelin, miten monta sataa euroa meni taivaantuuliin näyttely- ja treenimaksujen mukana ja miten kalenteri tyhjeni hetkessä. Ensijärkytyksen jälkeen seuraava huomio oli se, että hetkinen, eihän minulla edes ole varaa eikä aikaa elää näin!
Alkushokin jälkeen siirryin melko nopeasti reaktiovaiheeseen. Ryhdyin treenaamaan koirien kanssa kotona, osallistuin verkkoluennoille ja hankin kotijumppavälineitä. Touhukkaan alun jälkeen ryhdyin pohtimaan, mitä muutos oikeasti merkitsee. Hyvin yleisenä tuntemuksena vaikuttaa olevan suuri väsymys. Luulen, että se on yksi merkki siitä, että muutos on ollut merkittävä, se pakottaa pysähtymään ja sen käsittely on kesken. Minulla on eteisessä pari muovipussillista jakamattomia vuoden 2019 vuosikilpailujen pokaaleita, jotka tuntuvat menettäneen hieman hohtoaan tässä tilanteessa.
Monelle aktiiviselle harrastajalle, jonka kalenteri normaalisti pursuaa treenejä ja muita menoja, voi avautua alkujärkytyksen jälkeen mahdollisuus pysähtyä ja palautua kunnolla. Tässä tilanteessa ei tehdä talkootunteja seuralle, kimppatreenejä ei ole, eikä kukaan tiedä, milloin kilpailuja, kokeita tai näyttelyitä voidaan järjestää seuraavan kerran. Nyt onkin hyvä aika kiinnittää asiaan hieman huomiota ja pohtia, haluaako jatkaa samaa oravanpyörää poikkeustilanteen jälkeen vai olisiko tarvetta vähentää tekemistä tai muuttaa jotain siinä.
Tavoitetyhjiöön kadonnut motivaatio
Olen aina vitsaillut, että olen sellainen koiraharrastaja, joka ei pistäisi tikkuakaan ristiin treenaamisen osalta ilman tulevia kilpailumerkintöjä kalenterissa. Onko tämä oikeasti totta? Huomaan tosiaan, ettei treenaaminen erityisesti houkuttele juuri tässä tilanteessa. Voisin aivan vapaasti treenata omalla parkkipaikalla tai läheisellä treenikentällä yksin vaikka joka ikinen päivä, mutta jostain syystä en saa itseäni motivoitua liikkeelle. Verkkoluennotkaan eivät houkuttele. Treenikassi ja -tavarat ovat lojuneet jo monta viikkoa koskemattomina autossa.
Minulta puuttuu se selkeä konkreettinen ja realistinen tavoite, jota kohti voisin pyrkiä. Osaltaan tavoitetyhjiö syntyi jo silloin, kun pitkäaikainen valiotavoite täyttyi viime vuonna ja poikkeustilanne vahvisti sitä. Epämääräinen “sitten joskus kun pääsen kilpailuihin” -tavoite ei riitä motivoimaan, enkä treenaa vain ja ainoastaan koiran mielen piristykseksi. Koirat elävät tässä ja nyt eivätkä ne onneksi kaipaa treenaamista, kunhan niillä on tarpeeksi muuta virikettä.
Olen pitkästä aikaa todella nauttinut kunnollisista pitkistä metsälenkeistä koirien kanssa ja pysähtynyt tämän tilanteen äärelle. Kevääseen heräävä metsä on vetänyt puoleensa ja siellä vietetty aika on parasta terapiaa. Tietynlainen pitkäaikainen väsymys ja stressi on väistymässä ja vireystilani on parantunut. Olen pohtinut omia arvojani ja sitä, elänkö niiden mukaan. Viime aikoina pääkaupunkiseudun lähimetsissä on usein ollut jopa tungosta, joten en ole yksin kaipuussani metsään ja lähemmäs luontoa, takaisin perusasioiden ääreen.
Mikä on koiraharrastuksen tulevaisuus?
Poikkeustilanne ei ole toistaiseksi vaikuttanut omaan työtilanteeseeni muuten kuin sen osalta, että teen tällä hetkellä täysiaikaisesti töitä etänä aiemman pari päivää viikossa sijaan. Koirahalliyrittäjät ja yksityiset koirakoulut sen sijaan ovat pulassa ja se tuntuu pahalta. Ne yrittäjät, jotka ovat jo aiemmin rakentaneet verkkopalvelun ja saaneet sille maksavan asiakaskunnan ovat ehkä hieman vahvemmilla. Verkkokurssien ongelma vaan on se, etteivät ne täytä normaalien koulutusten tapaan osallistujien sosiaalisia tarpeita.
Jos poikkeustilanne jatkuu vielä kauan, meillä ei ehkä enää ole kaikkia aiempia treenihalleja ja koirakouluja, joihin palata. Moni yritys joutuu sulkemaan ovensa lopullisesti ja se tuntuu surulliselta ajatukselta. Minulle kouluttajan vetämät kimppatreenit ovat kiva osa koiraharrastuksia. En halua treenata pelkästään itsenäisesti tai olla jatkuvasti videoimassa omaa tekemistäni etäkouluttajaa varten, enkä vain kuunnella passiivisesti luentoja. Oma konkreettinen tekeminen, kouluttajan suora palaute ja treeniryhmä on tärkeä osa harrastusta.
En tiedä, olenko yksin ajatukseni kanssa, mutta tietynlainen koiriin ja koiraharrastamiseen liittyvä överi materialismi ja tyhjä kuluttaminen saisikin vähentyä tulevaisuudessa. Mitä tarvikkeita ihan oikeasti esimerkiksi tokoharrastaja tarvitsee ja voisiko lajissa pärjätä vähän vähemmällä tavaramäärällä? Onko tämä nyt se hetki, kun koira-alan miljoonabisnes kääntyy laskuun vai jatkuuko kulutusjuhla tämän jälkeen kahta kauheammin?
Ainakin koiranpentujen kysyntä on tänä keväänä poikkeuksellisen runsasta ja samaa tarinaa olen kuullut tutuilta kasvattajilta. Lehdistä on saatu lukea, että poikkeustilanteet nostavat aina pentujen suosiota, kuten kävi myös 90-luvun laman ja 2008 finanssikriisin aikaan. Monella on tällä hetkellä aikaa olla pennun kanssa kotona ja osa pennunostajista haluaisi pennun kiireellä mistä tahansa. Ehkä ihmiset kaipaavat lenkkikaveria mukaan metsälenkeille, lisäkosketusta luontoon. Normaaliarki on kuitenkin ennemmin tai myöhemmin edessä ja koiran hankintaa pitää miettiä pidemmällä tähtäimellä, eikä vain tässä ja nyt.
Kohti uutta normaalia
Tuleeko mikään lopulta muuttumaan poikkeustilanteen jälkeen vai palataanko kriisistä suoraan takaisin entiseen oravanpyörään? Näihin kysymyksiin ei tiedä vastausta kukaan. On mielenkiintoista ja myös vähän pelottavaa nähdä, mikä tulee olemaan koiraharrastusten “uusi normaali”. En usko, että kaikki ryntäävät nyt suurina joukkoina verkkokoulutuksiin, saati sitten lopettavat kaiken harrastamisen tähän, mutta se on varmaa, että tyhjentynyt kalenteri täytetään jollain tekemisellä.
Toivon, että uusi normaali toisi koiraharrastamiseen lisää pehmeitä arvoja sekä hieman vähemmän kulutus- ja suorituskeskeisyyttä. Kriisin käsittelyssä edetään tyypillisesti muiden vaiheiden kautta uudelleen suuntautumiseen, jonka kautta löytyy uusia voimavaroja ja uutta merkityksellisyyttä tekemiseen, mutta en ole ihan vielä siellä. Ehkä vapautunut aika käytetään entistä paremmin omasta ja koiran hyvinvoinnista huolehtimiseen. Loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä olisi pysyä nyt terveenä.
Pysy sinäkin terveenä! Ja mene vaikka koiran kanssa metsään.
