Jälleen yksi erikoinen poikkeusvuosi eli vuosi 2021 lähenee loppuaan ja on aika käydä läpi, miten mennyt vuosi sujui ja millaisia odotuksia on ensi vuodelle. En kuitenkaan aio tälläkään kertaa julkaista koiraharrastustavoitteitani kaikkien nähtäväksi, vaikka se on harrastajien kesken aika yleistä. Häh, mistä se johtuu? Miksen vaan julkaise täällä koira koiralta listaa niistä asioista, joita kohti pyrin niiden kanssa ensi vuonna? Otsikko otsikolta, harrastus harrastukselta. Riemun osalta pyrin tähän ja Kaislan tuohon ja niin edelleen. Ei, en todellakaan aio ryhtyä siihen. Kerron syitä tähän tässä blogijutussa ja ehkä se voi olla sinullekin hyödyksi tai ainakin herättää jotain ajatuksia.

Julkaistu maali tuntuu jo saavutetulta

Koiran ohjaajan oma vahva sisäinen motivaatio on erittäin tärkeä tekijä sille, miten koiraharrastustuloksia syntyy. Sen vastakohtana ulkoinen motivaatio on sellaista, jota tehdään esimerkiksi muiden hyväksynnän tai jonkin negatiivisen asian pelon vuoksi. Se ei kanna yhtä pitkälle kuin sisäinen palo. Motivaatio on herkkä asia, päiväperhonen, joka voi karata varomattoman käsistä. Vaikka sitä voisi ensi alkuun kuvitella vahvistavan kanssaharrastajille annettu julkinen lupaus sitoutumisesta tiettyä asiaa kohti tai muu ulkoinen tekijä, se voi toimia päinvastoin. Joku voisi esimerkiksi julistaa, että pyrkimys on saada ensi vuonna RTK4-koulutustunnus tai ensimmäinen nousunolla agilitystä. Onko sen sanominen julkisesti lupaus itselle tai muille tai ehkä vakuutus siitä, että tässä ollaan nyt ihan tosissaan liikkeellä? Että ei tässä hei ole tarkoitus pelkästään höntsäillä.

“Motivaatio on sitä, että unelmien ylle vedetään työhaalarit.”

sanonta

Mutta tiedättekö mitä? Tässä kohtaa on sellainen harmillinen ongelma, että kun jonkun konkreettisen tärkeän pyrkimyksen kirjaa ylös ja sen julkaisee muiden nähtäväksi ja muiden armoille, ihmisen aivot ikään kuin ruksaavat sen kohdalle tsekkimerkin, että hienoa, tämä on jo suoritettu. Hyvä sinä! Aivot eivät enää sen jälkeen niin aktiivisesti pyri asiaa kohti, koska se tuntuu jo ikään kuin kertaalleen saavutetulta ja samalla sen merkitys vähenee. Onhan siitä jo saatu ulkoista palautetta kertaalleen. Tämän myötä herkkä motivaatio kärsii ja päämäärä voi jäädä saavuttamatta. Se voi jopa lakata kokonaan tuntumasta tärkeältä.

Koiraharrastustavoiteet maalissa?

Olen kokenut tämän ilmiön kantapään kautta, kun olen joskus julkaissut tavoitteitani ja huomannut, ettei siitä seuraa mitään hyvää. Kun vedän henkeä, uskallan rohkeana painaa enteriä ja julistan asiani kaikkien muiden nähtäväksi, saan siitä ulkoista palautetta muilta, vaikkapa sometykkäysten muodossa. Sen jälkeen aiemmin tärkeääkin tärkeämpi asia lakkaa yhtäkkiä olemasta aivan yhtä tärkeä. Moni on varmasti huomannut saman esimerkiksi julkisten uudenvuodenlupausten kohdalla. Niiden antama draivi kestää ehkä tammikuun ensimmäiset viikot, mutta loppuu sen jälkeen ilman vahvaa sisäistä motivaatiota melko nopeasti. Ulkoinen tsemppi ei riitä kantamaan, koska se tuo vähemmän merkityksellisyyden tunteita.

Salaistakin salaisempi päämäärä

Mahdollinen motivaatioromahdus on yksi syy sille, miksi en julkaise koiraharrastustavoitteitani blogissa tai missään muuallakaan. Haluan suojella omaa intoani enkä halua tuntea olevani millään tavalla tilivelvollinen muille harrastajille. Jos jokin asia jääkin saavuttamatta, en halua tuntea tarvetta selitellä sitä muille tai kokea olevani huono. Ei kaikkea ole tehty saavutettavaksi. Joskus joku pyrkimys voi olla täysin epärealistinen ja saavuttamattomissa, vaikkei sitä juuri sillä hetkellä putkinäköisenä huomaisikaan. Voisin vaikka pyrkiä juoksemaan joskus elämäni aikana maratonin, mutten takuulla tule koskaan juoksemaan sitä alle kolmen tai edes neljän tunnin. Suunnitelman pitää olla realistinen, jotta siitä on jotain hyötyä sekä tarpeeksi konkreettinen ja palasteltava, jotta se ohjaa tekemistä.

Toki me harrastajat olemme kaikki erilaisia ja ehkäpä osalle julkinen lupaus antaa juuri riittävästi sitoutumista. Sen jälkeen, kun asian on julkisesti luvannut toteuttaa, sitä kohti voi pyrkiä puskemaan, vaikka sitten pakolla tai asenteella läpi harmaan kiven. Osalle tämä tyyli voikin sopia hyvin. Koen kuitenkin itse, että se voisi luoda minulle turhaa ylimääräistä painetta, suorituskeskeisyyttä, jännitystä, turhautumista ja riittämättömyyden tunteita. Voi tuoda jopa armottomuuden tunteita ja häpeää, jos pyrkimys jää saavuttamatta ja koen tarvetta selitellä syitä siihen. Ei kuulosta kovin motivoivalta vai mitä?

Koiraharrastustavoitteita kohti

Miten kutkuttavalta tuntuisikaan julkisen sijaan salainen päämäärä, josta kukaan muu ei tiedä? Sellainen, joka on vain harrastajan omassa tiedossa, vaikka salaa treenivihkon sisälehdelle tai kännykän muistiinpanoihin kirjattuna. Ei edes kasvattajan, kouluttajan tai kaverin tiedossa. Ainakin minua se motivoi ja potkii eteenpäin paljon enemmän kuin muilta kanssaharrastajilta saatu peilaus. Haa, te että tiedäkään, mitä kohti pyrin! Asia voi edelleen olla hyvin konkreettinen ja selkeä, mutta sitä ei vain ole julkaistu muiden nähtäväksi.

Pitkä matka rakentuu pienistä askeleista

Minua motivoi parhaiten sellainen konkreettinen tärkeäksi kokemani päämäärä, joka herättää minussa vahvoja tunteita ja jota kohti jo pelkkä matka on palkitsevaa ja tuottaa iloa. Silloin motivaatio on sisäistä ja merkityksellistä sekä samalla vahvempaa. Maratonia kohti minua voisi tsempata söpöt pinkit uudet lenkkarit, päivittäinen juoksulenkki ja hyvä lenkkiseura sekä ketjun päätteeksi lopullinen suuri spurtti. Parantunut kunto ja hyvinvointi sekä yhteislenkkien hauskuus vahvistaisi tekemistä edelleen. Jotta tekeminen ei lopu täysin seinään maaliin saapumisen jälkeen, mielessä pitää olla jo valmiina mietittynä sitä seuraava steppi. Perfektionismi ja nillittäminen jokaisesta pienestä matkan yksityiskohdasta ei edistä maaliin saapumista. Siitä voi olla suurtakin haittaa matkalla kohti päämäärää.

Käytän motivointiin itselleni sopivia pieniä keinoja. Niitä ovat esimerkiksi pienet palkkiot, esimerkiksi treenipäiväkirjan sivuille liimattavat tähtitarrat ja mokkapala kilpailupaikalla sekä suuremmat palkkiot kuten visiitti johonkin kivaan paikkaan suorituksen jälkeen. Kirjoitan tsemppilauseita omista koiristani treenivihkooni, pidän treeni- ja onnistumispäiväkirjaa. Keinot ovat pieniä ja niitä on helppo toteuttaa. Ne ovat saaneet minut jatkamaan tekemistä vahvalla sisäisellä innolla sellaisissakin tilanteissa, kun lopettaminen on käynyt mielessä.

Mikään positiivisella tavalla omaa motivaatiota vahvistava keino ei ole turha. Lisäksi tietenkin itse tekemisen pitää olla voimakkaasti merkityksellistä, tuoda iloa ja vastata omaa arvomaailmaani. Pyrin sitkeällä innolla sellaista asiaa kohti, jota pidän tärkeänä. Silloin edes toistuvat epäonnistumiset eivät latista pyrkimyksiä, eikä muilta saatu palaute ole kovin tärkeää tai olennaista.

Mikä motivoi sinua?

Täytyy vielä tähän blogijutun lopuksi sanoa, että on ihan fine, jos olet jo ehtinyt julkaista omat koiraharrastustavoitteesi. Olen aivan varma, ettei kukaan katso sitä pahalla vaan todellakin päinvastoin. Muiden silmissä se on mielenkiintoista ja avartavaa luettavaa. Se on herkullista sisältöä, joka kertoo paljon sekä harrastajasta että hänen arvoistaan, ja siitä voi aina ammentaa itsellekin jotain. Muiden tavoitelistoihin voi peilata omaa tilannettaan ja tehdä vertailua omaan tekemiseen. On jokaisen oma valinta, haluaako tällaista sisältöä tarjota muille. Se voi toimia sinulla eikä se välttämättä vaikuta sinuun mitenkään negatiivisesti. Itselleni se ei vain sovi.

Toivottavasti sait tästä blogijutusta ajateltavaa. Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia keinoja sinä käytät itsesi motivoimiseen. Mikä motivoi sinua jatkamaan koiraharrastusten parissa?

2 thoughts to “Koiraharrastustavoitteet ja motivaatio

  • Jenny

    Onpa mielenkiintoinen näkökulma! Itsehän olen vuosikaudet kirjoittanut vuosikohtaiset tavoitteet ja yhteenvedot blogiini julkiseksi, joskin ajattelen kirjaavani ne itselleni ensisijaisesti. Kirjoitan samat asiat usein myös paperille, mutta toisinaan vuosien takaiset vihkot tuppaavat hukkua, niin blogista on ollut kiva katsoa vanhojakin tavoitteita – usein niitä epärealistisia 😀 Joskus nuorempana minulle tuli paineita kun emme päässeetkään ihan niihin tuloksiin mihin aioin. Nykyisellään nautin kouluttamisesta ja uuden opettelusta, enkä enää lannistu vaikka jokin tulostavoite jäisi täyttymättä; silloinhan pitää vain pureskella pähkinä paremmin ja jatkaa harjoituksia.
    Näin yhden riviharrastajan näkökulmasta asia on jotenkin noin, mutta ehkä pohtisin kirjoituksiani erilailla jos olisin kovin tunnettu tai kasvattaisin koiria. Yksilöitähän me näissä ollaan, eikä tavoitteiden omana tietonaan pitämisessäkään ole mitään väärää. En vain ole koskaan tullut ajatelleeksi asiaa 🙂

    Vastaa
  • Lotta

    Mielenkiintoinen kirjoitus! Minulla onkin ollut tarkoitus kuun lopulla kirjoitella ig:n puolella näistä asioista – enemmän ehkä siltä kannalta, mikä minua motivoi valitsemissani lajeissa ja miksi toiset ovat jääneet pois. Ensi vuodelle olen jo itselle kirjannut (maltilliset) kisatavoitteet, vaikka loppujen lopuksi kisaaminen ei ole minulle se tärkein juttu (ja kisat ovat enemmänkin itselle sellaisia taitojen tsekkaushetkiä). Itselle toimii motivaattorina pienempien tavoitteiden asettaminen kuin esim. tietyt koulutustunnukset. Taitotavoitteita on niin viikko-/kuukausitasolla kuin vuositasolla.

    Vastaa

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: