Pitkä- ja sileäkarvaisista collieista on liikkeellä monenlaisia myyttejä, uskomuksia, yleistyksiä ja ennakkoluuloja, joista osassa voi olla mukana murunen totuutta ja osa on täysin virheellisiä. Käyn tässä blogikirjoituksessa läpi viisi myyttiä collieista ja pohdin, ovatko ne totta vai eivät.

Pohtimani myytit ovat: colliet eivät tarvitse liikuntaa, pystyt korvat kertovat vietikkyydestä, harrastuscolliet ovat niukkaturkkisia, colliet ovat perässävedettäviä ja kaikilla collieilla on herkkä maha. Onko näissä jotain perää?

1. Colliet eivät tarvitse liikuntaa

Tämä on erikoinen uskomus, koska tietenkin pitkäkarvainen collie tarvitsee liikuntaa siinä missä muutkin keskikokoiset paimenkoirarodut. Se on taustaltaan työkoira ja luotu liikkumaan pitkiä päiviä vaihtelevassa maastossa ihmisen apuna. Jokainen collie tarvitsee sopivasti monipuolista liikuntaa ja virikkeitä voidakseen hyvin. Sopiva määrä liikuntaa ei tarkoita välttämättä päivittäisiä tuntikausien vaelluksia metsässä, vaikka ei niistä mitään haittaakaan ole. Tosiasiassa kaikilla ei vaan ole niihin nykyaikana mahdollisuuksia.

Collien yksilöllinen liikunnantarve pitää arvioida sen muiden elinolosuhteiden mukaan. Siihen vaikuttaa muun muassa se, pääseekö koira liikkumaan säännöllisesti vapaana ulkona muiden koirien kanssa tai asuuko se ainoana koirana kaupungissa pääasiassa hihnalenkkeillen. Iso piha ei sinänsä tuo autuutta, jos collie vain istuu siellä paikallaan ulko-oven edessä ja odottaa omistajaansa. Lauman kokokaan ei takaa mitään. Suuri collielauma voi yhtä hyvin istua nenä kiinni ulko-ovessa.

Toisin kuin joskus luullaan, collie ei sovellu koiraksi, jonka kanssa tehdään vain ja ainoastaan lyhyitä pikapissatuksia korttelin ympäri. Ensinnäkin tämä ei riitä täyttämään keskikoisen palveluskoirarotuisen paimenkoiran liikunnantarvetta lihaskunnon ylläpitämiseksi. Toiseksi liian vähäinen liikunnanmäärä passivoi ja jopa masentaa koiraa sekä kerryttää sille ylipainoa ja aiheuttaa tästä johtuvia terveysongelmia. Collie kyllä sopeutuvaisena rotuna tottuu ja sopeutuu liian vähäiseen liikunnan määrään, mutta se ei ole sille hyväksi. Collien omistajaksi sopiikin parhaiten ulkoilusta pitävä liikunnallinen ihminen.

2. Pystyt korvat kertovat vietikkyydestä

Korvien asennossa ja kannossa on collieilla ongelmia hyvin yleisesti ja pystyt korvat muuttavat koiran ilmeen täysin. Pystykorvainen collie voi vaikuttaa jo pelkästään erilaisen ilmeensä vuoksi viekkaammalta, kovemmalta tai vietikkäämmältä. Erinäköisestä ilmeestä huolimatta korvien asento ei kerro mitään koiran varsinaisesta luonteesta tai vietikkyyden tasosta. Pystykorvainen collie ei siis automaattisesti ole yhtään luonnonkorvaista rotukaveriaan vietikkäämpi. Sillä vain on erinäköinen ilme.

Pitkäkarvaisen collien rotumääritelmän mukaan koiran korvien kuuluu taipua kärjestään noin kolmasosan verran luonnostaan eteen- ja alaspäin. Oikeanlainen korvien asento on tärkeä osa rodunomaisen collien ilmettä. Valitettavasti kaikilla collieilla korvat eivät taivu luonnostaan. Oman hankaluutensa asiaan tuo se, että tämä ulkonäön yksityiskohta on vaikeasti ennustettavissa pikkupennusta ja sitä on vaikea jalostaa. Kaksi hyväkorvaista jalostuskoiraa voi saada pystykorvaisia pentuja ja pystykorvaiset vanhemmat raskaskorvaisia pentuja sekä kaikkea siltä väliltä.

Pystykorvainen collie ei sovellu näyttelykoiraksi, koska pystyt korvat alentavat aina näyttelyarvosanaa, mutta mitenkään muuten pystykorvaisuus ei rajoita koiran elämää.

3. Harrastuscolliet ovat niukkaturkkisia

On hyvin yleinen uskomus, että mitä niukempi turkki pitkäkarvaisella colliella on, sen paremmin se sopii harrastuskoiraksi. Jotkut uskovat, että niukkaturkkinen koira on jopa luonteeltaan ja terveydeltään runsasturkkista parempi harrastuskoirana. Todellisuudessa turkin runsaudella tai niukkuudella ei ole suoraa yhteyttä näiden asioiden kanssa, eikä pitkäkarvaisissa collieissa ole linjajakoa käyttö- ja näyttelykoiriin. Mikä sitten on harrastuscollie? Se on mikä tahansa collie, jonka kanssa harrastetaan.

Joskus somessa kauhistellaan näyttelyturkissa olevia collieita, joiden karva on pesty, föönattu ja pöyhitty viimeisen päälle, eikä tajuta sitä, etteivät koirat näytä siltä arjessa ympäri vuoden. Narttucollieilla esimerkiksi on tavallisesti voimakas karvanlähtö juoksukierron puolivälissä. Normaalisti runsasturkkinen koira voi sen jälkeen olla todella niukkaturkkinen. Collieistani on kysytty joskus tässä vaiheessa, ovatko ne käyttölinjaisia tai pinoja (eli pitkäkarvaisten rekisteriin siirretty sileäkarvainen collie). Huvittava ajatus, että pelkkä karvanlähtö tekisi pitkäkarvaisesta collieista “käyttölinjaisen”.

Toki turkin määrä on jossain määrin periytyvä ominaisuus ja esimerkiksi pitkäkarvaiset colliet, joiden taustalla on sileäkarvaisia collieita, ovat usein niukkaturkkisempia. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, onko koira hyvä vai huono harrastuskoira. Tärkeintä turkin osalta on rotumääritelmän mukainen toiminnallinen turkki, joka ei saa olla liian suuri tai liian runsas ja sen tulisi olla kohtuullisen helppohoitoinen ja säältä suojaava. Pitkäkarvaisella colliella tulee olla tiivis pohjavilla, karhea laskeutuva peitinkarva ja kohtuullisen mittaiset hapsut. Itseasiassa sana pitkäkarvainen on hieman harhaanjohtava käännös englanninkieliselle sanalle rough (rough collie) ja sopivampi käännös olisi karhea.

4. Colliet ovat perässävedettäviä

Perässävedettävä lassie, se ennakkoluulojen klassikko. Pitkäkarvaisen collien maine perässävedettävänä koirarotuna on todella sitkeässä. Tosiasiassa moni collienomistaja saa kuulla harrastuskentillä ihastelua, mistä noin reippaita collieita löytyy. Collienomistajana ihmettelen, missä ne suuret määrät perässävedettäviä collieita sitten ovat? Niitäkin toki on olemassa, mutta suurin osa vaikuttaa perusreippailta koirilta.

Collien ihanteellinen luonne on luonnetestitermein vilkas tai kohtuullisen vilkas. Rotu on sopeutuvainen, eikä collie yleensä hypi seinille vähilläkään virikkeillä ja suuressa rodussa on rauhallisempiakin yksilöitä. Yleensä collie ei ole perusluonteeltaan mitenkään erityisen rauhallinen tai passiivinen vaan se haluaa olla mukana ihmisen toimissa, sekä arjessa että harrastuksissa. Useimmiten pitkäkarvaiset colliet ovat omistajiensa mielestä iloisia tekemisenhalusia koiria.

Mitä sitten tarkoitetaan sillä, että koira on perässävedettävä? Päivästä toiseen samojen hihnalenkkien tallustaminen korttelin ympäri ilman mitään muita virikkeitä voi olla collien mielestä yksinkertaisesti todella tylsää ja se voi tämän vuoksi löntystää hihnan mitan päässä omistajansa perässä. Perheen ainoa koira saattaa jumittua hihnalenkillä paikalleen katselemaan vastaantulijoita tai haistelemaan hajuja sekä narttukoira voi olla juoksukierron joissain vaiheissa jopa vastahakoinen lenkkeilijä. Iäkäs collie ei aina välttämättä ole se kaikkein innokkain lenkkeilijä.

Koiranomistajan kannattaa huolestua, jos collieta todella joutuu jatkuvasti vetämään perässään hihnalenkeillä eikä se innostu liikkumaan vapaanakaan. Jos liikkuminen itsessään on selvästi epämieluisaa tai vaikeaa collielle, omistajan pitää viipymättä varata aika eläinlääkärille ja ottaa ensi sijassa selvää, onko taustalla jotakin terveydellistä ongelmaa, kuten kipuja.

5. Kaikilla collieilla on herkkä maha

Herkkävatsaisten koirien ruokasäkkejä koristi menneinä vuosina usein pitkäkarvaisen collien kuva. Uskomus siitä, että kaikki colliet ovat herkkävatsaisia on melko vahva. Tässä on valitettavasti hitunen totuutta, koska pitkäkarvaisen collien jalostuksen tavoiteohjelman mukaan herkkävatsaisuuden voidaan katsoa olevan yksi yleisimpiä rodun perusterveyteen vaikuttavia ongelmia. Minulla on ollut seitsemän pitkäkarvaista collieita, joista yksi on ollut herkkävatsainen.

Herkkävatsaisuus voi johtua hyvin monenlaisista syistä. Hyvin tyypillisesti herkkävatsainen collie on nuori uros, jonka hormonitoiminta käy ylikierroksilla. Herkkävatsaisuus voi johtua erilaisista periytyvistä allergioista tai sairauksista. Taustalla voi myös olla esimerkiksi liian herkästä luonteesta johtuva stressivatsa tai vatsan puutteellinen bakteerikanta, joka on peritty osaltaan jo emältä syntymässä. Jokaisen kasvattajan täytyy muistaa, että allerginen tai liian herkkäluonteinen koira ei ole koskaan jalostuskoira.

Vatsan terveyteen vaikuttaa hyvin monenlaiset tekijät jo ennen pennun luovutusta uuteen kotiin. Esimerkiksi talvipennut voivat olla alttiimpia vatsaongelmille kesäpentuihin verrattuna. Samoin keisarinleikatut pennut voivat kärsiä herkkävatsaisuudesta normaalisti syntyneitä useammin. Koiranomistaja voi itsekin vaikuttaa koiran vatsan terveyteen järkevillä valinnoilla. Turhia antibioottikuureja pitää välttää eikä koiran ruokavaliota kannata pitää liian yksitoikkoisena. Jos koiran vatsa oireilee stressin vuoksi, täytyy välttää ylimääräistä stressiä. Usein nuorten urosten stressivatsa helpottaa iän tai kastraation myötä.

Mitä colliemyyttejä olet kuullut?

Keräsin tähän viisi melko yleistä myyttiä collieista ja näitä olisi pohdittavaksi paljon enemmänkin. Näitä on hauska pohtia ja niiden suuri määrä kertoo omaa tarinaansa siitä, että pitkäkarvainen collie on tunnettu koirarotu, josta jokaisella on mielipide tai jopa omakohtaista kokemusta. Minulle on tultu usein lenkillä kertomaan, että “meilläkin oli tommonen soopelicollie 80-luvulla”. Siinä on jotain hellyttävää. Menneiden vuosien colliet elävät edelleen muistoissa ja omissa koirissani, kuten kaikissa collieissa.

Mitä muita yleisiä colliemyyttejä olet itse kuullut? Onko niissä mielestäsi jotain perää? Melko yleisesti uskotaan esimerkiksi, että collieiden eri turkinväreillä olisi erilaiset luonteet tai että sheltti on minikokoinen collie. Entä oletko kuullut ristiriitaisia väitteitä siitä, että pitkäkarvaisten collieiden luonteet olivat ihmeellisesti samalla sekä täysin pilalla että dramaattisesti nykyluonteita parempia rodun suursuosion vuosina?

Kerro kommenteissa kokemuksiasi!

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: