Miksi minä kasvatan koiria?

Tässäpä kysymys, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. Jos yksinkertaistetaan reilulla kädellä, ryhdyin koirankasvattajaksi, koska minulla oli kotona hyväluonteinen ja terve rodunomainen narttukoira Riemu (FI RTVA BH Ruffenuff Peppermint Twist), jolla totesin yhdessä muiden rotua harrastavien ihmisten kanssa olevan rodulle paljon annettavaa. Siitä lähti liikkeelle kehityskulku, jonka ansiosta suunnittelen jälleen uutta pentuetta ja koen olevani koirankasvattaja.

Miksi minä nimenomaan kasvatan koiria kaikista maailman harrastuksista? Voisinhan käyttää saman ajan ja energian vaikkapa siihen, että opettelen surffaamaan. Tosin kasvattaminen on harrastuksena aivan erityistapaus, koska sen kautta syntyy lisää tietyn rotuisia koiria uusiin koteihin, eikä sitä tehdä vain itseään varten. Listaan seuraavaksi kymmenen tärkeintä syytä, joiden vuoksi kasvatan koiria eli omassa tapauksessani pitkäkarvaisia collieita.

10 syytä, joiden vuoksi kasvatan koiria

1. Pyrkimys rotumääritelmän mukaiseen koiraan
2. Jatkuva oppiminen ja kehittyminen
3. Syntymän ja kasvun ihme
4. Rakastan pentuja!
5. Haluan jatkaa tiettyjä sukuja
6. Hyvät työkalut pennuille
7. Lisää kivoja collieita harrastuskentille
8. Omiin tarpeisiin sopivia harrastuscollieita
9. Tutustuminen uusiin ihmisiin
10. Rodun mukana tuleva yhteisöllisyys

1. Pyrkimys rotumääritelmän mukaiseen koiraan

Haluan pyrkiä kohti rotumääritelmän mukaista pitkäkarvaista collieita. Rodunomaisuuden pitäisi luonnollisesti olla jokaisen kasvattajan ensisijainen lähtökohta ja rotumääritelmä on jokaisen kasvattajan aapinen. Rotua ei pyritä muuttamaan tai parantamaan vaan säilyttämään. Pyritään kohti tiettyä rodun ideaalia, josta kasvattajalla pitäisi olla mielessään selkeä kuva ja sellainen minullakin on. Rodunomaisuuden kanssa käsi kädessä kulkee tietenkin pyrkimys terveisiin koiriin.

Minulle oli alusta asti itsestään selvää, että kasvatan Kennelliiton sääntöjen mukaan ja seuraan tarkasti oman rotuyhdistykseni eli Suomen Collieyhdistyksen suosituksia. Kuitenkaan pelkkiä jalostussuosituksia ja tsekkilistoja noudattamalla ei voi kasvattaa mitään muuta kuin dataa. Meidän on tarkoitus kasvattaa eläviä olentoja, perheenjäseniä ihmisten koteihin, koiria. Kasvattajan on olennaista ymmärtää, millainen on rotumääritelmän mukainen collie ja miten voi itse pyrkiä sitä kohti.

2. Jatkuva oppiminen ja kehittyminen

Koen jatkuvan oppimisen ja kehittymisen motivoivaksi ja mielenkiintoiseksi haasteeksi. Oman kehittymisen ei voi antaa pysähtyä kasvattajan peruskursseihin. Kehittymisen pitää olla jatkuvaa. Uutta tietoa tulee muun muassa Kennelliiton ja rotuyhdistyksen kautta, eikä rotukoiramaailma voi pysähtyä. Kasvattajan täytyy olla valmis oppimaan uutta ja hylkäämään vanhat virheelliset opit. Ei saisi jämähtää, mutta aivan jokaiseen uuteen trendiinkään ei voi olla heti hyppäämässä. Lisäksi oma koirasilmä kehittyy jatkuvasti kokemuksen myötä.

Kasvattamaan ei voi oppia pelkästään kursseja käymällä eikä edes muiden rodun parissa touhuavien kanssa juttelemalla. Opiskeluun voi käyttää aikaa vaikka vuosikausia, mutta suurin kehitysharppaus tapahtuu vasta oman kantapään kautta tulleen kokemuksen myötä. Mikään kirja tai kurssi ei voi tavoittaa sitä tunnetta, kun pitelet käsissä ensimmäistä omaa kasvattiasi eikä sitä tietämystä, mitä saat käytännössä oman kokemuksen kautta.

3. Syntymän ja kasvun ihme

Jokaisen pennun syntymä on ihmeellinen ja tietyllä tavalla pyhä hetki. Aivan uusi elämä on syntynyt maailmaan. Ja kaikista maailman ihmisistä juuri minä olen saanut olla tuomassa sitä tänne. Syntymä on sotkuinen, verinen ja joskus ehkä kaoottiseltakin tuntuva tilanne, jossa kasvattajan olisi pääasiassa tarkoitus vain seurata tilannetta ja avustaa narttua ja pentuja tarvittaessa. Syntymässä voi mennä asioita pieleen ja siihen täytyy varautua, eikä hankalissa tilanteissa saa jäätyä tai muuttua hysteeriseksi. Synnytyksissä ei tarvita yhtään ylimääräistä henkilöä mukaan.

Pentujen kasvu alkaa jo heti niiden syntymän jälkeen. Alkuun kehitys on hidasta, mutta vauhtiin lähdettyään pennut tuntuvat kasvavan ja kehittyvän silmissä. Joka päivä tapahtuu jotain uutta. Syntymän ihme ja pentujen kasvun sekä kehittymisen seuraaminen on jännittävää ja mielenkiintoista. Ne ovat suuria motivaatiotekijöitä omalle kasvattamiselleni.

4. Rakastan pentuja!

Pikkupennut ovat tietenkin ihania palleroita ja siitä ei moni varmastikaan ole eri mieltä. Pienet vadelmatassut ja suloiset ääntelyt emän nisällä ovat vastustamattomia. En tajunnut ennen kasvattamista, miten aikaisin jokaisella pennulla on oma persoonansa ja miten selkeästi jokainen on oma yksilönsä. Pennuista ei tule yksilöitä vasta uusissa kodeissaan kahdeksan viikon ja luovutusiän jälkeen. Ne ovat sitä jo synnyttyään. Koen olevani etuoikeutettu, kun saan seurata, miten pennut avaavat silmänsä ensimmäistä kertaa, alkavat liikkua aluksi huterasti eteenpäin, nousevat neljälle tassulle ja kehittyvät hetki hetkeltä.

Pentuaika on toki myös raskasta ja siihen kuuluva pissa-kakka-ralli ja yöunien menettäminen on rasittavaa. Uusien kotien haastatteluun ja vierailuihin menee yllättävän paljon aikaa. Sen jaksaa siksi, että pennut vain ovat ihania ja oman koiran pentuihin on aivan erityinen suhde. Kiinnyn kasvattajana kasvattamiini pentuihin voimakkaasti. Kaikki kadulla vastaantulevat pennut eivät saa samaa tunnereaktiota aikaan.

5. Haluan jatkaa tiettyjä sukuja

Yksi suuri motivaatiotekijä sille, miksi kasvatan, on halu saada jatkaa tiettyä sukua tai saada lisää tietynlaisia koiria maailmaan. Minulle on esimerkiksi ollut sydämen asia, että edesmenneen collieurokseni Maple Yard Apocalyptican nimi ja suku jatkuvat omassa kasvatustyössäni mahdollisuuksien rajoissa, ja sen muistoa kunnioittaen. Koirieni suvuissa on paljon muitakin itselleni tärkeitä yksilöitä, joita haluan jatkaa omassa kasvatustyössäni. Osa koirista on tuttuja vain niminä sukutauluissa, mutta osan olen nähnyt itse esimerkiksi näyttelykehissä ja ihastunut niihin ikihyviksi esimerkiksi liikunnan tai luonteen osalta.

6. Hyvät työkalut pennuille

Toivon, että voin antaa jokaiselle kotoani maailmalle lähtevälle collienpennulle ja sen uudelle omistajalle riittävät lähtökohdat hyvään yhteiselämään. Niin paljon turhaa murhetta ja hankaluutta voitaisi välttää jo pelkän kunnollisen sosiaalistamisen kautta. Sitä varten ei tarvitse välttämättä rakentaa temppurataa. Sekin riittää, että kasvattajan luona kodissa kuuluu normaaleja elämisen ääniä ja pennut näkevät erinäköisiä ihmisiä sekä joutuvat ylittämään erilaisia alustoja ennen luovutusikää.

En voi tietenkään sosiaalistaa tai kouluttaa kenenkään omaa koiraa sen jälkeen, kun se on muuttanut pois luotani. Voin joka tapauksessa tehdä parhaani ennen sitä ja sen jälkeen vastuu siirtyy pennun omistajalle. Omistajankin täytyy ymmärtää näiden asioiden merkitys itse ja jatkaa aloitettua sosiaalistamista uudessa kodissa.

7. Lisää kivoja collieita harrastuskentille

Olen aktiivinen koiraharrastaja ja olen tutustunut collierotuun alkujaan pääasiassa harrastuskentillä. Minulle on ollut alusta asti tärkeää saada lisää kivoja pitkäkarvaisia collieita harrastuskentille ja siinä olen mielestäni onnistunut kohtuullisen hyvin. Kaikkien kasvattamieni pentujen ei tietenkään tarvitse päätyä harrastuskoiriksi, ja toivottavasti jokainen kasvattini on ensisijaisesti perheelleen rakas perheenjäsen. En voi kuitenkaan kieltää sitä, että harrastuscollieiden määrän lisääminen on minulle yksi kasvattamisen suuri motivaatiotekijä.

Pitkäkarvainen collie on mainettaan parempi harrastuskoira ja uskon tähän rotuun harrastuskoirana. Pelkkä harrastavien collieiden määrän kasvattaminen ei riitä. Täytyy tietää, millaisia luonneominaisuuksia harrastuskoiralta vaaditaan ja pyrkiä lisäämään niitä sekä löytämään harrastavia koteja. Eli ei pelkkä määrä vaan laatu.

Upeimmankaan harrastuscollien ominaisuudet eivät valitettavasti tule esille pihan perällä. Kasvattaja ei voi harrastaa kenenkään puolesta. Ei ole mitään järkeä yrittää innostaa vastentahtoisia kasvatinomistajia harrastusten pariin ja käyttää siihen resursseja. Kasvattajan täytyy keskittää voimavarat niihin, jotka ovat jo valmiiksi harrastuksista innostuneita. Kun sopiva iloinen pentu päätyy sopivalle innokkaalle ja asioista kiinnostuneelle ihmiselle, asiat sujuvat kuin itsestään.

8. Omiin tarpeisiin sopivia harrastuscollieita

Tiedän melko tarkkaan, millaisen koiran kanssa haluan itse harrastaa ja millainen koira sopii omiin käsiini. Pyrin lisäämään ja säilyttämään niitä ominaisuuksia kasvatustyössäni. Olen edennyt vasta alkumetreille, koska olenhan kasvattanut vielä toistaiseksi vain kolme pentuetta, joista asuu kotona kaksi koiraa. Ajattelen jokaisen pentueen kohdalla sukupolvien päähän eli vaikka en voi pitää jokaisesta pentueesta koiraa kotona, pohdin miten saan sopivat ominaisuudet esille ja miten niitä voisi kehittää jatkon kannalta.

Kukaan ei voi mielestäni kasvattaa koiria pelkästään itsekkäästi omiin tarpeisiinsa. Tässäkin asiassa täytyy muistaa rotumääritelmä ja rodunomaisuus sekä kaikki ne muut kodit, joihin suurin osa omista kasvateista muuttaa perheenjäseniksi. Ei tätä tehdä pelkästään itseä varten.

9. Tutustuminen uusiin ihmisiin

Kasvattamisen ja koiraharrastamisen parhaita puolia on se, että olen tutustunut niiden kautta moniin uusiin ihmisiin, joita kiinnostaa samanlaiset asiat kuin itseäni eli esimerkiksi colliet tai koiraharrastukset. Jos joku täysin uusi tuttavuus kertoo minulle omistavansa collien, meillä on välittömästi jotain yhteistä ja puheenaihe valmiina. Olen jutellut pennunostajien, uroksenomistajien ja muiden kasvattajien kanssa collierodusta ja siitä, mihin olen esimerkiksi pyrkinyt jossain tietyssä pentueessa. Se on opettavaista ja avartavaa.

Kasvattaminen ei ole pelkästään kivojen ja helposti myyvien yhdistelmien suunnittelemista. Pyrin miettimään tarkasti, mitä toivon pentueeta ja mihin pyrin kunkin pentueen osalta. Koska jokaista pentua ei voi jättää kotiin asumaan, niitä on pakko myydäkin. Tästä näkökulmasta ajateltuna kasvattaminen on asiakaspalvelua. Senkin voi hoitaa hyvin tai erittäin huonosti. Koen onnistuneeni, kun huomaan, että pennun uusi koti on saanut uuden rakastetun perheenjäsenen ja kertoo kuulumisia vuosien mittaan.

10. Rodun mukana tuleva yhteisöllisyys

Collieharrastajien kesken on mielestäni hyvä me-henki ja voin olla osaltani mukana rakentamassa sitä. Eri puolilla Suomea toimii collienomistajien omatoimisia harrastusporukoita ja rotuyhdistyksessä on koulutusrinkejä eri harrastuslajeille kuten tokolle ja palveluskoiralajeille. On kiva tavata samaa rotua harrastavia kilpailuissa, näyttelyissä, lenkkikentillä ja muualla eli missä tahansa koiraihmiset liikkuvat. Ei ole harvinaista, että kilpailupaikalla joku tulee juttelemaan vain siksi, että meillä on samanrotuinen koira hihnan päässä.

Yhteisöllisyyttä tuovat ja tukevat muut rodun omistajat ja harrastajat, muut kasvattajat, uroksenomistajat ja collieiden osalta oma rotuyhdistys, Suomen Collieyhdistys. Kukaan ei voi kasvattaa rotukoiria yksin omassa poterossaan. Kasvattajalla pitää olla yhteistyötaitoja vähintään uroksenomistajien, pennunostajien ja muiden rotua harrastavien suuntaan. Yhteisöllisyys kuuluu kasvattamiseen ja se on yksi sen parhaista puolista. Minusta on kiva ajatella, että olen yksi niistä lukuisista koirankasvattajista, jotka jatkavat pitkäkarvaisten collieiden geenejä eteenpäin tuleville collie- ja kasvattajasukupolville.

Kaikki ne muut syyt kasvattamiseen

Listalla ei varmasti tullut mainittua aivan kaikkia niitä syitä, joiden vuoksi kasvatan koiria. Yritin pitää tekstin suht tiiviinä. Olen aivan varma, että nämä asiat tulevat muuttumaan ja kehittymään ajan mittaan. Sen voin kertoa, että omalta kohdaltani rahaan ja taloudelliseen voittoon liittyvät syyt eivät kuulu tälle listalle. Jos haluaisin rikastua koirankasvattamisen kautta, tekisin takuulla asiat aivan toisin kuin nyt. Itseasiassa lopettaisin kalliin harrastuksen eli koirien kasvattamisen kokonaan.

Mainetta ja kunniaakaan en varsinaisesti tavoittele kasvattamisen kautta, vaikka tunnen joka kerta ylpeyttä, kun kuulen, että Riemumielen collie on menestynyt näyttely- tai harrastuskentillä tai kuulen kehuja tai muita iloisia uutisia kasvateistani. Kasvattamiseen kuuluu mielestäni aimo annos nöyryyttä. Se ei sovi jokaiselle ja se on ajoittain raskasta. Siihen kuuluu lukuisia työtunteja, unettomia öitä, kasvattien ongelmia, sairastumisia ja joskus menehtyneitä pentuja. Siitä huolimatta se on palkitsevaa edellä olevalla listalla mainittujen syiden vuoksi.

Vaikka nyt kirjoitin pitkän tekstin siitä, miksi kasvatan koiria, haluan sanoa, että olen paljon muutakin eikä oma identiteettini ole pelkkä koirankasvattaja tai kennelinpitäjä. En koe kasvattamista tällä hetkellä tärkeimmäksi elämäntehtäväkseni, vaikka se onkin tärkeää. Kasvattamisen lisäksi olen vaimo, koiraharrastaja, tytär, ystävä, palkkatöissä työntekijä, kissanomistaja ja paljon muuta. Jos ja kun kasvattaminen joskus päättyy, olen edelleen minä eikä maailmani romahda.

Olisi mielenkiintoista kuulla kommenteissa muilta, miksi te kasvatatte tai miksi haluaisitte kasvattaa. Millaisia ajatuksia teksti herätti?